Lisää talousprofessorien haastatteluja
(Seppo Honkapohja)
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkolehti 14.3. 2003
Yliopisto-lehti on aloittanut taloustieteilijöiden kunnianpalautuksen. Nyt oli vuorossa akatemiaprofessori Seppo Honkapohjan haastattelu (1/03). Hän tuli tahtomattaan paljastaneeksi, että taloustieteessä on useita valtavirtoja eli toisin sanoen “uskonnollisia kuppikuntia”. Ne ovat toistensa kanssa ristiriitaisia, eivätkä edes tue toisiaan. Eivät, vaikka niissä kaikissa käytetään hyväksi matematiikkaa ja laskentakaavoja.
Hän ei tunnusta, että talouselämässä olisi uusliberalistisia talousvirtauksia, koska “Minusta on kuitenkin liiaksi yksinkertaistavaa puhua markkinoiden ylivallasta ja uusliberalismista. Meillä on edelleenkin hyvin paljon sääntelyä”.
Honkapohjan mielestä sääntelyä on vieläkin liikaa, jotta talouspolitiikkaa voisi nimittää uusliberalistiseksi. Ilmeisesti hänen mielestään sääntelyä pitäisi entisestäänkin purkaa, jotta mannaa kaikille tasapuolisesti ohjaava markkinoiden näkymätön käsi saisi ohjata vieläkin vapaammin.
Uusliberalistisena taloususkovaisena hän ei edes tunnusta Keynesiläistä talousoppia ollenkaan, koska se edustaa tieteenä täysin kerettiläisiä näkemyksiä.
Sen sijaan hän sentään myöntää marxilaisen, behavioristisen ja itävaltalaisen taloustieteen olemassaolon. Kuitenkin esimerkiksi Marxilaisen ja Friedmanilaisen opin työttömyyden vähentämiskeinot ovat yhtä kaukana toisistaan kuin itä lännestä.
Honkapohjan logiikkaan kuuluu, että vallassa olevaa talousoppia eivät saa kritikoida Lönnfors, ranskalaiset taloustieteen opiskelijat, eivätkä varsinkaan maallikot, jotka joutuvat viime kädessä kärsimään nahoissaan monetaristisen talousopin seuraamukset.
Honkapohja pesee jopa taloustieteen rahasta puhtaaksi. Hän väittää, että “Rahaa ei mainita lainkaan oppikirjojen määritelmissä”. Professorien Jukka Pekkarisen ja Pekka Sutelan perusoppikirja “Kansantaloustiede” väittää vallan muuta. Kirjan hakemistosta on hakusana “Raha” ja sitä määritellään kirjassa peräti neljän sivun verran. Mitähän talouden uskonlahkoa nämä talousprofessorit Honkapohjan mielestä edustavat?
Haastattelun lopussa Honkapohja päästää suustaan todellisen helmen: “Jokin tuotantotoiminta on tehokasta, jos käytettyjä resursseja vähennettäessä tuotoksen määrä huononee. Ja tuotos voi olla yhtä hyvin vaikka elämän arvokkuus, Honkapohja selittää”.
Honkapohjan tieteellinen heitto oli sen verran yllättävä, että haastattelun tehnyt toimittaja Mikko Puttonenkin heittäytyi ironiseksi: “Ahaa, luulin ymmärtäväni: Nykyäänkin jo kansantaloustieteen yhtälöillä lasketaan taloudellisen toiminnan oheisvaikutuksia, kuten vaikka saastumiskustannuksia. Yhtälöihin voisi siis periaatteessa kirjoittaa myös symbolin, joka tarkoittaa tuotosta nimeltä elämän arvokkuus. Toinen juttu sitten lieneekin se, miten elämän arvokkuuden määrä mitataan”.
Honkapohja on ilmeisesti ratkaissut “elämän arvokkuuden” ja avartanut taloustieteen näin aivan uusiin sfääreihin. On lohdullista, että valtakunnan terävimmät ja eliittikoulujen läpikäymät aivot ovat viimein keksineet laskentakaavan “elämän arvokkuuden” mittaamiseen.
Onnittelen ja luulen, että Honkapohjan ei enää jatkossa tarvitse nostaa omaa häntäänsä. Aihe “elämän tarkoitushan “ kirvoitti jokin aika sitten valtaisan kirjoitusvyöryn Yliopisto-lehdessä. Tosin silloinkaan, akateemisista kirjoittajista huolimatta, määritelmään ei löytynyt yksiselitteistä totuutta, saatikka laskentakaavaa.
Siksi veikkaan, että Honkapohja tulee saamaan kosolti esitelmäkutsuja sekä kutsuja keskustelukerhoihin - ainakin uskontotieteen piireistä. Ehkä nämä kaksi tiedekuntaa voidaan yhdistää tulevaisuudessa. Tulevaisuuden ja maailmanlopun ennustaminenkin tulisi siten kustannustehokkaammaksi.
Järkeistämisestä saatavilla säästöillä voitaisiin jatkaa nykyistä sosiaali- ja yliopistomaailmassa harjoitettavaa käsittämätöntä säästö- ja kustannussopeuttamista.
Miksi uusliberalistiset taloustieteilijät eivät ihmettele tämänkään lehden palstoilla, että yliopistomaailmassakin pitää jatkuvasti säästää, vaikka bruttokansantuote kasvoi vuosikymmenen lopulla 500 miljardista markasta peräti 800 miljardiin markkaan?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkolehti 14.3. 2003
Yliopisto-lehti on aloittanut taloustieteilijöiden kunnianpalautuksen. Nyt oli vuorossa akatemiaprofessori Seppo Honkapohjan haastattelu (1/03). Hän tuli tahtomattaan paljastaneeksi, että taloustieteessä on useita valtavirtoja eli toisin sanoen “uskonnollisia kuppikuntia”. Ne ovat toistensa kanssa ristiriitaisia, eivätkä edes tue toisiaan. Eivät, vaikka niissä kaikissa käytetään hyväksi matematiikkaa ja laskentakaavoja.
Hän ei tunnusta, että talouselämässä olisi uusliberalistisia talousvirtauksia, koska “Minusta on kuitenkin liiaksi yksinkertaistavaa puhua markkinoiden ylivallasta ja uusliberalismista. Meillä on edelleenkin hyvin paljon sääntelyä”.
Honkapohjan mielestä sääntelyä on vieläkin liikaa, jotta talouspolitiikkaa voisi nimittää uusliberalistiseksi. Ilmeisesti hänen mielestään sääntelyä pitäisi entisestäänkin purkaa, jotta mannaa kaikille tasapuolisesti ohjaava markkinoiden näkymätön käsi saisi ohjata vieläkin vapaammin.
Uusliberalistisena taloususkovaisena hän ei edes tunnusta Keynesiläistä talousoppia ollenkaan, koska se edustaa tieteenä täysin kerettiläisiä näkemyksiä.
Sen sijaan hän sentään myöntää marxilaisen, behavioristisen ja itävaltalaisen taloustieteen olemassaolon. Kuitenkin esimerkiksi Marxilaisen ja Friedmanilaisen opin työttömyyden vähentämiskeinot ovat yhtä kaukana toisistaan kuin itä lännestä.
Honkapohjan logiikkaan kuuluu, että vallassa olevaa talousoppia eivät saa kritikoida Lönnfors, ranskalaiset taloustieteen opiskelijat, eivätkä varsinkaan maallikot, jotka joutuvat viime kädessä kärsimään nahoissaan monetaristisen talousopin seuraamukset.
Honkapohja pesee jopa taloustieteen rahasta puhtaaksi. Hän väittää, että “Rahaa ei mainita lainkaan oppikirjojen määritelmissä”. Professorien Jukka Pekkarisen ja Pekka Sutelan perusoppikirja “Kansantaloustiede” väittää vallan muuta. Kirjan hakemistosta on hakusana “Raha” ja sitä määritellään kirjassa peräti neljän sivun verran. Mitähän talouden uskonlahkoa nämä talousprofessorit Honkapohjan mielestä edustavat?
Haastattelun lopussa Honkapohja päästää suustaan todellisen helmen: “Jokin tuotantotoiminta on tehokasta, jos käytettyjä resursseja vähennettäessä tuotoksen määrä huononee. Ja tuotos voi olla yhtä hyvin vaikka elämän arvokkuus, Honkapohja selittää”.
Honkapohjan tieteellinen heitto oli sen verran yllättävä, että haastattelun tehnyt toimittaja Mikko Puttonenkin heittäytyi ironiseksi: “Ahaa, luulin ymmärtäväni: Nykyäänkin jo kansantaloustieteen yhtälöillä lasketaan taloudellisen toiminnan oheisvaikutuksia, kuten vaikka saastumiskustannuksia. Yhtälöihin voisi siis periaatteessa kirjoittaa myös symbolin, joka tarkoittaa tuotosta nimeltä elämän arvokkuus. Toinen juttu sitten lieneekin se, miten elämän arvokkuuden määrä mitataan”.
Honkapohja on ilmeisesti ratkaissut “elämän arvokkuuden” ja avartanut taloustieteen näin aivan uusiin sfääreihin. On lohdullista, että valtakunnan terävimmät ja eliittikoulujen läpikäymät aivot ovat viimein keksineet laskentakaavan “elämän arvokkuuden” mittaamiseen.
Onnittelen ja luulen, että Honkapohjan ei enää jatkossa tarvitse nostaa omaa häntäänsä. Aihe “elämän tarkoitushan “ kirvoitti jokin aika sitten valtaisan kirjoitusvyöryn Yliopisto-lehdessä. Tosin silloinkaan, akateemisista kirjoittajista huolimatta, määritelmään ei löytynyt yksiselitteistä totuutta, saatikka laskentakaavaa.
Siksi veikkaan, että Honkapohja tulee saamaan kosolti esitelmäkutsuja sekä kutsuja keskustelukerhoihin - ainakin uskontotieteen piireistä. Ehkä nämä kaksi tiedekuntaa voidaan yhdistää tulevaisuudessa. Tulevaisuuden ja maailmanlopun ennustaminenkin tulisi siten kustannustehokkaammaksi.
Järkeistämisestä saatavilla säästöillä voitaisiin jatkaa nykyistä sosiaali- ja yliopistomaailmassa harjoitettavaa käsittämätöntä säästö- ja kustannussopeuttamista.
Miksi uusliberalistiset taloustieteilijät eivät ihmettele tämänkään lehden palstoilla, että yliopistomaailmassakin pitää jatkuvasti säästää, vaikka bruttokansantuote kasvoi vuosikymmenen lopulla 500 miljardista markasta peräti 800 miljardiin markkaan?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi