Kykypuolue kykenee mihin vain
(Ben Zyskowicz, Sauli Niinistö)
JULKAISTU: 4.3. 2003 Kansan Uutiset / Horisontti palstalla otsikolla: “Työttömyys ei vähene Kokoomuksen resepteillä”. Salon Seudun Sanomat 8.9. 2003 otsikolla: “Hyvinvointivaltiota on ajettu alas pitkin 1990-lukua”.
Kansanedustaja Ben Zyskowicz otti kantaa kokoomuksen vaalilupauksiin (31.1.) KU / Viikkolehden Puhelu-palstalla. Hän lupasi, että kokoomus-puolue kyllä pystyy kahden miljardin euron veronalennuslupauksista huolimatta tarvittaessa budjetin leikkauksiin, jos taloustaantuma pahenee.
Hän sanoi: “Tässä vaiheessa ei ole vielä perusteltua esittää konkreettisia säästökohteita. Mutta kenenkään ei tarvitse epäillä sitä, etteikö kokoomus - jos kansakunnan taloustila sitä vaatii - ole valmis tilanteen vaatimiin säästöihin. Meillä on siitä näyttöä”. Varmemmaksi vakuudeksi Zyskowicz toteaa: “Me emme lupaa parantaa palveluita joka suunaan, puhumattakaan tulonsiirroista”.
Onhan säästöistä ollut riittävästi näyttöä. Kokoomuksesta on sen vastustajien piirissä käytetty termiä “kykypuolue” halventavassa merkityksessä, koska sen äänestäjäkunta pääosin koostuu hyvin koulutetuista, varakkaista ja kyvykkäistä valioyksilöistä.
Enää termiä ei tarvitse käyttää halventavassa merkityksessä. Kun kokoomus pääsi 80-luvun lopussa Kekkosen 20-vuotisesta pannasta, se on ajanut todella ansiokkaasti kannattajiensa asiaa. Säästötalkoita on harrastettu hartiavoimin 90-luvulla. Ensin keskustapuolueen- ja sitten demarien kanssa.
Kokoomuksen päästessä valtaan maahan syntyi ennennäkemätön massatyöttömyys, kansa kituu leikkausjonossa, kärvistelee leipäjonossa tai viruu vanhainkodissa märissä vaipoissa.
Niinistö ja Lipponen kehuvat kilvan hallituksen luoneen yli 300 000 uutta työpaikkaa. Todellisuudessa työttömyys on parantunut 90-lopulla vain erilaisilla tilastollisilla kepulikonsteilla. Kokonaistyötunnit eivät ole kasvaneet lainkaan Suomessa 90-luvulla.
Vuonna 1990 tehtiin kaikkiaan 4 415 miljoonaa työtuntia. Teollisuudessa vastaavasti 952 miljoonaa. Vuonna 2000 kokonaistyötunnit olivat enää vain 4 019 miljonaa työtuntia ja teollisuudessa vastaavasti 862 miljoonaa. Valtakunnasta oli siis kymmenessä vuodessa hävinnyt 396 mijoonaa työtuntia ja teollisuudesta runsas 90 miljoonaa. Se kertoo karua kieltä siitä, että työ tehdään nyt joustavina epätyypillisinä työsuhteina, joilla ei enää elä. Useat osa-aika-, pätkätyöläiset ja jopa kokoaikaiset matalapalkkatyöläiset joutuvat turvautumaan sosiaalisiin tulonsiirtoihin.
Zyskowicz ja kokoomus ovat vannoneet koko 90-luvun, että tuotannon kasvulla työttömyys poistetaan. Työttömyys ei ole kuitenkaan hävinnyt, vaikka teollisuustuotannon määrä on laman pohjalta kasvanut melkein kaksinkertaiseksi (90%) ja kasvu oli neljä kertaa suurempi kuin EU-maiden keskiarvo. Vienti on peräti kolminkertaistunut. 80-luvulla teollisuustuotanto kasvoi 35 prosenttia, 90-luvulla ns. lamasta huolimatta peräti 60 prosenttia.
Siis kasvua on ollut 90-luvulla poikkeuksellisen paljon, mutta työtunteja ei vain ole syntynyt. Silti poliitikot lupaavat äänestäjilleen puolittavansa työttömyyden, vaikka Paavo Lipponen jo nousukaudella kaksi kertaa epäonnistui siinä. Lipposen asettaman työttömyysryhmän vetäjä, valtiosihteeri Raimo Sailas vaatii jopa työllisyysasteen nostamista 68 prosentista 75 prosenttiin, vaikka nykyiselläkin 68 prosentin tasolla lähes 10 prosenttia kansalaisista on joko työttömänä ja saman verran on piilotettuna ennenaikaisesti jollekin yhteiskunnan elätettävien momentille.
Työpaikkoja vaaditaan vieläkin lisää, kun Sailas peräänkuuluttaa työelämän aikaistamista ja pidentämistä kahdella vuodella. Pitääkö äänestäjien ottaa vakavissaan nämä työttömyysasteen kohottamisutopiat nykyisessä suhdannetilanteessa, jossa koko maailma on menossa samanaikaisesti lamaan?
Vaikka tuotanto saatiin käyntiin 90-luvulla palkansaajien kurjistamisella eli kahdella devalvaatiolla (yht. n.40%), palkansaajia ei ole uhrauksista palkittu. Kansantulosta palkkojen osuus pieneni kymmenessä vuodessa 55,1 prosentista 45,5 prosenttiin (vv. 1990-2000). Työn teettämistä helpotettiin laskemalla samalla aikajaksolla työantajien sotu-maksuja 14,3 prosentista 11,9 prosenttiin. Pääoma- ja yrittäjätulot sitä vastoin kasvoivat 14,6 prosentista 28,1 prosenttiin kansantulosta. Tämä kaikki kykypuolueen päästessä hallitustyöskentelyyn.
Palkansaajat ja kotitaloudet jäivät nuolemaan näppejään, heitähän Zyskowicz väittää edustavansa. Kotitalouksien käytettävissä oleva palkkasumma oli 38,9 miljardia euroa vuonna 1990. Kymmenen vuoden kuluttua se oli 49,4 miljardia. Kun huomioidaan inflaation (20,3%) vaikutus, vuoden 1990 vertailukelpoinen palkkasumma on 46,8 miljardia. Kasvua oli kymmenessä vuodessa vain vaivaiset 2,6 miljardia. Kotitalouksien ostovoiman vuosikasvu oli olemattomat 0,5 prosenttia.
Puolen prosentin vuosikasvulla ei luoda uusia työpaikkoja, eikä luoda pohjaa yrittäjyydelle. Kaikki kansanedustajat, Zyskowicz mukaan lukien, vaativat yrittäjyyttä työttömyyden pelastajaksi. Yrittäjyys ja varsinkin pienet kotimarkkinavetoiset palveluyritykset vaatisivat kuitenkin uutta kotimaista ostovoimaa jota ei nyt ole, eikä edes näköpiirissäkään.
Kasvuahan Kokoomus on hokenut työttömyyden pelastajaksi koko 90-luvun ajan. Toinen Zyskowiczin ja Kokoomuksen valhe on, että verohelpotusten tuomilla talouden “dynaamisilla vaikutuksilla” elvytetään talous ja sen suomilla “dynaamisilla vaikutuksilla” verotulot kasvavat ja siten uskotaan hyvinvointivaltion palvelujen säilyvän ja jopa paranevan.
Uskomusta levitetään tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Mediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä Kokoomus toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.
80-luvun lopussa Harri Holkerin hallitus julkaisi kirjasen “Verotus kevenee” ja Kokoomusvetoinen hallitus alensi vastuuttomasti verotusta tilanteessa, jolloin talous oli muutenkin ylikuumentunut. Veronkevennyksistä huolimatta Suomi ajautui lamaan ja kokoomuksen Iiro Viinanen joutui kiristämään kokonaisveroastetta n. kolme prosenttia.
90-luvun lopulla hallitus on sitten jälleen elvyttänyt taloutta ja keventänyt kolme prosenttia kokonaisveroastetta, mutta verokevennysten ja kasvun “dynaamiset vaikutukset” eivät vain näy vieläkään kansalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden kasvuna.
Miten on mahdollista, että vaikka tuotanto on 90-luvulla kasvanut valtavasti, niin työtunnit eivät? Osa kasvusta on puristettu työntekijän selkänahasta ja se näkyy nyt lasten ja työntekijöiden pahoinvoinnin oirehtimisena.
Tärkein tekijä kuitenkin on tuottavuuden valtava nousu. Tuottavuutta on nostettu teknologialla, automaatiolla ja tietokonepohjaisilla itsepalvelujärjestelmillä. Työntekijän tuottavuus teollisuudessa on noussut (vv. 1990-2000) keskimäärin kuusi prosenttia. Kun pääoman tuotto lasketaan mukaan, teollisuuden kokonaistuottavuus oli silti 5,4 prosenttia.
Koko kansantaloudessa kaikkien alojen (myös yksityisten- ja yhteiskunnan palvelualojen) työntekijöiden tuottavuuden kasvu samalla aikajaksolla oli n. kolme prosenttia. Kun palvelualojen toistaiseksi alhaisempi automaatiotaso ja sen pääoman alhaisempi tuottotaso lasketaan mukaan, kaikkien alojen kokonaistuottavuus oli n. kaksi prosenttia vuodessa.
Koska tuottavuuden kasvu hävittää työpaikkoja, eikä samanaikaisesti uutta ostovoimaa synny, täytyy Zyskowiczin olla tosi velho, että hän tällä yhtälöllä pystyy pienillä veronalennuksilla lupaamaan uusia työpaikkoja. Verotushan keveni jo laman pohjalta kolme prosenttia ja työtunnit jäivät silti alle lähtötason.
Nykyistenkään työpaikkojen säilyttäminen ei onnistu, koska teollisuudessa tuottavuuden kasvu on moninkertainen kotitalouksien ostovoimaan ja markkinoiden kasvuun nähden. Silti kokoomus on huolissaan “tulevasta työvoimapulasta”.
Varsinainen jaettava syntyy teollisuudessa, joten palveluyhteiskunnasta ei ole pelastajaksi. Kaksi kolmasosaa yksityisistä palvelualan yrityksistä on ulkoistettu ja saa toimeentulonsa palvelemalla yrityksiä, ei kuluttajaa.
Jos Zyskowicz lupaa äänestäjille poistavansa verohelpotuksilla työttömyyden nykyisessä laskusuhdanteessa, niin kuluttajasuojaviraston pitäisi nostaa syyte häntä vastaan katteettomista lupauksista äänestäjille.
Kokoomus on kyllä pystynyt näyttäviin säästöihin, mutta ei ole ollut valtaantulonsa jälkeen kansan asialla. Vaikka teollisuustuotanto ja vienti ovat kasvaneet poikkeuksellisen voimakkaasti, valtion budjetti on pysynyt koko 90-luvun samalla noin 200 miljardin markan tasolla, vaikka samanaikaisesti valtio myi puolet yrityksistään ja otti yli 400 miljardia markkaa velkaa.
80-luvulla valtion budjetti sentään kolminkertaistui vaikka teollisuustuotannon kasvu oli puolet pienempi. Jos valtionvarainministeri Sauli Niinistö olisi ollut tehtäviensä tasalla, budjettimme tason pitäisi olla nyt tuotannon kasvuun nähden yli 300 miljardin suuruusluokkaa.
Miksi kokoomus ei ole ottanut vastuuta siitä, ettei kasvavasta tuotannosta enää riitä jaettavaa terveys-, koulutus-, kulttuuri- ja muihin sosiaalipalveluihin? Bruttokansantuote kasvoi myös 500 miljardista 800 miljardiin markkaan. Valtavan kasvun hedelmät menivät pääosin vain 20 000 rikkaimman suomalaisen taskuun. Heitähän kokoomus edustaa. Ahneutta ja pörssikeinottelua kannustetaan yrittäjyyden nimikkeellä.
Varsinainen kuuma peruna kokoomukselle on verotus. Zyskowicz lupaa vain verohelpotuksia, vaikka hänen tulisi keskittyä miettimään, miten kasvavasta tuotannosta saataisiin ulosmitatuksi yhteiskunnan hyvinvointipalveluihin verotuloja ja jaettavaa TUOTANNON KASVUN SUHTEESSA. Onhan Kokoomuksen äänestäjissäkin joku ymmärtämätön pienituloinen kulttuurityöntekijä, opettaja ja virkamies joka tarvitsee hyvinvointipalveluja.
Tuotannonhan pitäisi olla ihmistä varten, eikä ihmisen suhdanteiden mukaan “työttömien ghetosta” otettava tilapäisresurssi tuotantoa varten.
Miksei Zyskowicz ihmettele verotuksen nykyistä järjestelmävikaa ja jatkuvia säästöjä, vaikka tuotanto on kasvanut poikkeuksellisen paljon? Hän rehvastelee vain kokoomuksen kyvyllä ja rohkeudella tehdä jatkuvia Schindlerinlistoja.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: 4.3. 2003 Kansan Uutiset / Horisontti palstalla otsikolla: “Työttömyys ei vähene Kokoomuksen resepteillä”. Salon Seudun Sanomat 8.9. 2003 otsikolla: “Hyvinvointivaltiota on ajettu alas pitkin 1990-lukua”.
Kansanedustaja Ben Zyskowicz otti kantaa kokoomuksen vaalilupauksiin (31.1.) KU / Viikkolehden Puhelu-palstalla. Hän lupasi, että kokoomus-puolue kyllä pystyy kahden miljardin euron veronalennuslupauksista huolimatta tarvittaessa budjetin leikkauksiin, jos taloustaantuma pahenee.
Hän sanoi: “Tässä vaiheessa ei ole vielä perusteltua esittää konkreettisia säästökohteita. Mutta kenenkään ei tarvitse epäillä sitä, etteikö kokoomus - jos kansakunnan taloustila sitä vaatii - ole valmis tilanteen vaatimiin säästöihin. Meillä on siitä näyttöä”. Varmemmaksi vakuudeksi Zyskowicz toteaa: “Me emme lupaa parantaa palveluita joka suunaan, puhumattakaan tulonsiirroista”.
Onhan säästöistä ollut riittävästi näyttöä. Kokoomuksesta on sen vastustajien piirissä käytetty termiä “kykypuolue” halventavassa merkityksessä, koska sen äänestäjäkunta pääosin koostuu hyvin koulutetuista, varakkaista ja kyvykkäistä valioyksilöistä.
Enää termiä ei tarvitse käyttää halventavassa merkityksessä. Kun kokoomus pääsi 80-luvun lopussa Kekkosen 20-vuotisesta pannasta, se on ajanut todella ansiokkaasti kannattajiensa asiaa. Säästötalkoita on harrastettu hartiavoimin 90-luvulla. Ensin keskustapuolueen- ja sitten demarien kanssa.
Kokoomuksen päästessä valtaan maahan syntyi ennennäkemätön massatyöttömyys, kansa kituu leikkausjonossa, kärvistelee leipäjonossa tai viruu vanhainkodissa märissä vaipoissa.
Niinistö ja Lipponen kehuvat kilvan hallituksen luoneen yli 300 000 uutta työpaikkaa. Todellisuudessa työttömyys on parantunut 90-lopulla vain erilaisilla tilastollisilla kepulikonsteilla. Kokonaistyötunnit eivät ole kasvaneet lainkaan Suomessa 90-luvulla.
Vuonna 1990 tehtiin kaikkiaan 4 415 miljoonaa työtuntia. Teollisuudessa vastaavasti 952 miljoonaa. Vuonna 2000 kokonaistyötunnit olivat enää vain 4 019 miljonaa työtuntia ja teollisuudessa vastaavasti 862 miljoonaa. Valtakunnasta oli siis kymmenessä vuodessa hävinnyt 396 mijoonaa työtuntia ja teollisuudesta runsas 90 miljoonaa. Se kertoo karua kieltä siitä, että työ tehdään nyt joustavina epätyypillisinä työsuhteina, joilla ei enää elä. Useat osa-aika-, pätkätyöläiset ja jopa kokoaikaiset matalapalkkatyöläiset joutuvat turvautumaan sosiaalisiin tulonsiirtoihin.
Zyskowicz ja kokoomus ovat vannoneet koko 90-luvun, että tuotannon kasvulla työttömyys poistetaan. Työttömyys ei ole kuitenkaan hävinnyt, vaikka teollisuustuotannon määrä on laman pohjalta kasvanut melkein kaksinkertaiseksi (90%) ja kasvu oli neljä kertaa suurempi kuin EU-maiden keskiarvo. Vienti on peräti kolminkertaistunut. 80-luvulla teollisuustuotanto kasvoi 35 prosenttia, 90-luvulla ns. lamasta huolimatta peräti 60 prosenttia.
Siis kasvua on ollut 90-luvulla poikkeuksellisen paljon, mutta työtunteja ei vain ole syntynyt. Silti poliitikot lupaavat äänestäjilleen puolittavansa työttömyyden, vaikka Paavo Lipponen jo nousukaudella kaksi kertaa epäonnistui siinä. Lipposen asettaman työttömyysryhmän vetäjä, valtiosihteeri Raimo Sailas vaatii jopa työllisyysasteen nostamista 68 prosentista 75 prosenttiin, vaikka nykyiselläkin 68 prosentin tasolla lähes 10 prosenttia kansalaisista on joko työttömänä ja saman verran on piilotettuna ennenaikaisesti jollekin yhteiskunnan elätettävien momentille.
Työpaikkoja vaaditaan vieläkin lisää, kun Sailas peräänkuuluttaa työelämän aikaistamista ja pidentämistä kahdella vuodella. Pitääkö äänestäjien ottaa vakavissaan nämä työttömyysasteen kohottamisutopiat nykyisessä suhdannetilanteessa, jossa koko maailma on menossa samanaikaisesti lamaan?
Vaikka tuotanto saatiin käyntiin 90-luvulla palkansaajien kurjistamisella eli kahdella devalvaatiolla (yht. n.40%), palkansaajia ei ole uhrauksista palkittu. Kansantulosta palkkojen osuus pieneni kymmenessä vuodessa 55,1 prosentista 45,5 prosenttiin (vv. 1990-2000). Työn teettämistä helpotettiin laskemalla samalla aikajaksolla työantajien sotu-maksuja 14,3 prosentista 11,9 prosenttiin. Pääoma- ja yrittäjätulot sitä vastoin kasvoivat 14,6 prosentista 28,1 prosenttiin kansantulosta. Tämä kaikki kykypuolueen päästessä hallitustyöskentelyyn.
Palkansaajat ja kotitaloudet jäivät nuolemaan näppejään, heitähän Zyskowicz väittää edustavansa. Kotitalouksien käytettävissä oleva palkkasumma oli 38,9 miljardia euroa vuonna 1990. Kymmenen vuoden kuluttua se oli 49,4 miljardia. Kun huomioidaan inflaation (20,3%) vaikutus, vuoden 1990 vertailukelpoinen palkkasumma on 46,8 miljardia. Kasvua oli kymmenessä vuodessa vain vaivaiset 2,6 miljardia. Kotitalouksien ostovoiman vuosikasvu oli olemattomat 0,5 prosenttia.
Puolen prosentin vuosikasvulla ei luoda uusia työpaikkoja, eikä luoda pohjaa yrittäjyydelle. Kaikki kansanedustajat, Zyskowicz mukaan lukien, vaativat yrittäjyyttä työttömyyden pelastajaksi. Yrittäjyys ja varsinkin pienet kotimarkkinavetoiset palveluyritykset vaatisivat kuitenkin uutta kotimaista ostovoimaa jota ei nyt ole, eikä edes näköpiirissäkään.
Kasvuahan Kokoomus on hokenut työttömyyden pelastajaksi koko 90-luvun ajan. Toinen Zyskowiczin ja Kokoomuksen valhe on, että verohelpotusten tuomilla talouden “dynaamisilla vaikutuksilla” elvytetään talous ja sen suomilla “dynaamisilla vaikutuksilla” verotulot kasvavat ja siten uskotaan hyvinvointivaltion palvelujen säilyvän ja jopa paranevan.
Uskomusta levitetään tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Mediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä Kokoomus toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.
80-luvun lopussa Harri Holkerin hallitus julkaisi kirjasen “Verotus kevenee” ja Kokoomusvetoinen hallitus alensi vastuuttomasti verotusta tilanteessa, jolloin talous oli muutenkin ylikuumentunut. Veronkevennyksistä huolimatta Suomi ajautui lamaan ja kokoomuksen Iiro Viinanen joutui kiristämään kokonaisveroastetta n. kolme prosenttia.
90-luvun lopulla hallitus on sitten jälleen elvyttänyt taloutta ja keventänyt kolme prosenttia kokonaisveroastetta, mutta verokevennysten ja kasvun “dynaamiset vaikutukset” eivät vain näy vieläkään kansalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden kasvuna.
Miten on mahdollista, että vaikka tuotanto on 90-luvulla kasvanut valtavasti, niin työtunnit eivät? Osa kasvusta on puristettu työntekijän selkänahasta ja se näkyy nyt lasten ja työntekijöiden pahoinvoinnin oirehtimisena.
Tärkein tekijä kuitenkin on tuottavuuden valtava nousu. Tuottavuutta on nostettu teknologialla, automaatiolla ja tietokonepohjaisilla itsepalvelujärjestelmillä. Työntekijän tuottavuus teollisuudessa on noussut (vv. 1990-2000) keskimäärin kuusi prosenttia. Kun pääoman tuotto lasketaan mukaan, teollisuuden kokonaistuottavuus oli silti 5,4 prosenttia.
Koko kansantaloudessa kaikkien alojen (myös yksityisten- ja yhteiskunnan palvelualojen) työntekijöiden tuottavuuden kasvu samalla aikajaksolla oli n. kolme prosenttia. Kun palvelualojen toistaiseksi alhaisempi automaatiotaso ja sen pääoman alhaisempi tuottotaso lasketaan mukaan, kaikkien alojen kokonaistuottavuus oli n. kaksi prosenttia vuodessa.
Koska tuottavuuden kasvu hävittää työpaikkoja, eikä samanaikaisesti uutta ostovoimaa synny, täytyy Zyskowiczin olla tosi velho, että hän tällä yhtälöllä pystyy pienillä veronalennuksilla lupaamaan uusia työpaikkoja. Verotushan keveni jo laman pohjalta kolme prosenttia ja työtunnit jäivät silti alle lähtötason.
Nykyistenkään työpaikkojen säilyttäminen ei onnistu, koska teollisuudessa tuottavuuden kasvu on moninkertainen kotitalouksien ostovoimaan ja markkinoiden kasvuun nähden. Silti kokoomus on huolissaan “tulevasta työvoimapulasta”.
Varsinainen jaettava syntyy teollisuudessa, joten palveluyhteiskunnasta ei ole pelastajaksi. Kaksi kolmasosaa yksityisistä palvelualan yrityksistä on ulkoistettu ja saa toimeentulonsa palvelemalla yrityksiä, ei kuluttajaa.
Jos Zyskowicz lupaa äänestäjille poistavansa verohelpotuksilla työttömyyden nykyisessä laskusuhdanteessa, niin kuluttajasuojaviraston pitäisi nostaa syyte häntä vastaan katteettomista lupauksista äänestäjille.
Kokoomus on kyllä pystynyt näyttäviin säästöihin, mutta ei ole ollut valtaantulonsa jälkeen kansan asialla. Vaikka teollisuustuotanto ja vienti ovat kasvaneet poikkeuksellisen voimakkaasti, valtion budjetti on pysynyt koko 90-luvun samalla noin 200 miljardin markan tasolla, vaikka samanaikaisesti valtio myi puolet yrityksistään ja otti yli 400 miljardia markkaa velkaa.
80-luvulla valtion budjetti sentään kolminkertaistui vaikka teollisuustuotannon kasvu oli puolet pienempi. Jos valtionvarainministeri Sauli Niinistö olisi ollut tehtäviensä tasalla, budjettimme tason pitäisi olla nyt tuotannon kasvuun nähden yli 300 miljardin suuruusluokkaa.
Miksi kokoomus ei ole ottanut vastuuta siitä, ettei kasvavasta tuotannosta enää riitä jaettavaa terveys-, koulutus-, kulttuuri- ja muihin sosiaalipalveluihin? Bruttokansantuote kasvoi myös 500 miljardista 800 miljardiin markkaan. Valtavan kasvun hedelmät menivät pääosin vain 20 000 rikkaimman suomalaisen taskuun. Heitähän kokoomus edustaa. Ahneutta ja pörssikeinottelua kannustetaan yrittäjyyden nimikkeellä.
Varsinainen kuuma peruna kokoomukselle on verotus. Zyskowicz lupaa vain verohelpotuksia, vaikka hänen tulisi keskittyä miettimään, miten kasvavasta tuotannosta saataisiin ulosmitatuksi yhteiskunnan hyvinvointipalveluihin verotuloja ja jaettavaa TUOTANNON KASVUN SUHTEESSA. Onhan Kokoomuksen äänestäjissäkin joku ymmärtämätön pienituloinen kulttuurityöntekijä, opettaja ja virkamies joka tarvitsee hyvinvointipalveluja.
Tuotannonhan pitäisi olla ihmistä varten, eikä ihmisen suhdanteiden mukaan “työttömien ghetosta” otettava tilapäisresurssi tuotantoa varten.
Miksei Zyskowicz ihmettele verotuksen nykyistä järjestelmävikaa ja jatkuvia säästöjä, vaikka tuotanto on kasvanut poikkeuksellisen paljon? Hän rehvastelee vain kokoomuksen kyvyllä ja rohkeudella tehdä jatkuvia Schindlerinlistoja.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi