Tuotekehityksellä ja yksityistämiselläkö uudet työpaikat?
JULKAISTU: Kansan Uutiset/Viikkolehti 15.9. 2006 otsikolla: “Yksityistämiselläkö uudet työpaikat?
Esko Ahon hallituksen aikana Suomi liittyi EU:hun, osingot tehtiin verovapaiksi ja Suomen eriarvoisuus ja köyhyys räjähti käsiin. Hänen hallituksensa aikana aloitettiin hyvinvointivaltion purku. Yhteensä vuosien 1991-2000 välillä kunnat saivat valtiolta 26 miljardia vähemmän sosiaalipalvelujensa ylläpitoon. Kaiken kaikkiaan 90-luvulla on säästetty sosiaalimenoista yli 60 miljardia markkaa. Siksi yhteiskunnan palveluiden omavastuun hintoja on jatkuvasti korotettu ja ennen ilmaisia palveluja on pantu maksullisiksi.
Valtion budjettirahoitetun henkilöstön määrä laski runsaassa kymmenessä vuodessa 215 000:sta noin 131 000:een. Muutokseen liittyi valtion tehtävien siirtäminen kunnille, mutta vuonna 2002 kunnissa oli 10 000 työntekijää vähemmän kuin vuonna 1990. Varsinkin alueellinen eriarvoisuus on muutoksen myötä lisääntynyt.
Reaalinen palkkapotti on pysynyt melkein paikallaan, mutta rikkain prosentti ja sen sisällä rikkain promille suomalaisista on vienyt melkein koko tuottavuuspotin kasvun. Viimeisten kymmenen vuoden aikana vuokratulot ovat kaksinkertaistuneet, osinkotulot kymmenkertaistuneet ja myyntivoitot kuusinkertaistuneet. Silti Ahon työryhmä on tinkaamassa yrityksille lisää helpotuksia.
Sitran yliasiamies Esko Aho, jonka johdolla julkistettiin vuoden 2006 alussa “Creating an innovative Europe”- raportti Brysselissä.
Siinä Aho kantaa huolta erityisesti yksityisen tutkimustoiminnan rahoituksesta. “Miten saada yritykset sitoutumaan tutkimus- ja kehitystoimintaan huomattavasti enemmän?” Sitran yliasiamies pohtii.
Siitä Aho voisi kääntyä suoraan Elinkeinoelämän Keskusliiton johdon puoleen, koska hänellä on suorat yhteydet sinne. Hehän ovat edesauttaneet Ahon pääsyä hyväpalkkaiseen eläkevirkaan Sitran yliasiamieheksi.
Yritykset tukevat esimerkiksi yliopistojen tutkimustoimintaa vähän. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa ulkopuolisesta tutkimusrahoituksesta vain noin viisi prosenttia tulee yksityisiltä yrityksiltä. Yhdysvalloissa ja Englannissa elinkeinoelämän panostus yliopistoihin on aivan toista luokkaa.
Koska Aho on koko elämänsä ajan jakanut työtehtävissään yhteiskunnan rahaa, hänelle ei vieläkään selvinnyt bisneslogiikka ja -etiikka joka on: mahdollisimman nopeat voitot ja mieluiten vielä yhteiskunnan tai pankin rahoilla, kuten pääomasijoittajat tekevät.
Ahon työryhmän mielestä Euroopan perinteiset teollisuus- ja palvelualat käyttävät liian vähän rahaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Suomen kannalta tulevaisuuden innovatiivisiä vientialoja voisivat olla hänen mukaansa esimerkiksi tietoliikennepalvelut, terveydenhoitopalvelut, lääketeollisuus, kuljetuspalvelut ja logistiikka, ympäristöteknologiaa jne.
Keskeisintä on markkinoiden toiminta. “Pitää olla houkutteleva toimintaympäristö, joka kannustaa yrityksiä investoimaan”.
Taaskin Aho voisi kääntyä Etelärannan puoleen. Vuosina 1995-2003 teollisuus sijoitti palkkakansaajien palkkapidättyvyyden avulla aikaansaaduilla voitoilla 40 miljardia euroa ulkomaille, ilmenee Ritva Pitkäsen ja Pekka Sauramon tutkimuksesta “Pääoman lähtö”. Niillä ei luotu Etelärannan lupaamia työpaikkoja Suomeen. Vuonna 2004 suomalaisilla yrityksillä oli ulkomailla 330 000 työpaikkaa. Niistä 200 000 oli syntynyt kymmenessä vuodessa.
Aho markkinoi myös palveluiden tuottavuuden nostamista kilpailukyvyn lisääjänä. Hän on jopa käyttänyt pankkiteknologian kehitystä luovana ja innovatiivisenä esimerkkinä, kuinka muitakin palveluja voitaisiin järkeistää.
Pankkijärjestelmän murros on hänen mielestään loistava esimerkki siitä, miten kustannuksia vähennetään ja väki opetetaan uudenlaiseen palvelukonseptiin. “Se on kannustin julkisen sektorin ihmisille siitä, mitä voidaan saada aikaan”.
Pankiuudistuksessa meni työpaikkoja, mutta niin piti Ahon mukaan käydäkin. Sivuvaikutuksena lähes 60 000 pankkivirkailijan väki väheni n. 20 000 työntekijään, mutta sillä ei ole merkitystä, jos vähennystapa on luova ja innovatiivinen. “Myös julkisen sektorin työpaikkoja on saatava häviämään”, Aho näki mahdollisuuksia teknologian soveltamisessa ja innovaatioissa.
Jopa Suomessa palvelualojen tietotekniikasta vastaavien yritysten johtajat ovat tunnustaneet, että palvelualojen automatisointi vähentää tulevaisuudessa kiihtyvällä vauhdilla palvelualojen työpaikkoja.
Tietoenatorin entinen toimitusjohtaja Matti Lehti on kirjoittanut palvelujen teollistumisesta. Hän ennusti, että digitalisointi etenee kaikille toimialoille ja vähentää tietointensiivisten palvelutehtävien automatisoinnin avulla palvelusektorin työpaikoista 160.000 työpaikkaa. Määrä on sama kuin 2010-luvulla eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoimapoistuma. Silti Eteläranta ovat huolissaan “tulevasta työvoimapulasta”.
Lehti tietää mistä puhuu. Hänen johtamansa yritys tekee juuri sellaisia ihmistyötä korvaavia ohjelmistoja ja itsepalvelujärjestelmiä, jotka hävittävät työpaikkoja. Yhä enemmän niitä tehdään matalpalkkamaissa.
Ostravassa Tshekinmaassa Tietoenatorin toiminta laajenee nopeasti. Siellä oli joulukuussa 2005 jo 350 työntekijää, yhtiö aikoo palkata seuraavana vuonna 200-300 ihmistä lisää. Yrityksellä on 15 000 työntekijää. Tietoenator on kertonut lisäävänsä henkilöstön määrän matalan kustannustason maissa lähes 2 000:een vuonna 2006.
Vastaavan johtajan Seppo Mellasen mukaan suomalaiset voivat hakea töitä myös Ostravasta. “Jos on valmis sillä palkkatasolla, ja työntekijän osaaminen ja halu kohtaavat yrityksen tarpeet”. Tshekissä it-insinöörien peruspalkat ovat kolmasosa Suomen noin 3 000 euron tasosta.
Tietoenatorin toimitusjohtajan Pentti Heikkisen mukaan yhtiön pitkän tähtäimen tavoitteena on, että työntekijöistä 40 prosenttia olisi halpatyömaissa ja 60 prosenttia kalliin palkkatason maissa. Sitrassa ei ilmeisesti tiedetä, että Kiinan ja Intian koulutusjärjestelmä tuottaa satoja tuhansia uusia tietotekniikan ammattilaisia vuosittain.
Pankkitoiminnan lisäksi internet-pohjaisia itsepalvelujärjestelmiä tehdään vakuutusalalle, kaupalle, hotelli- ja matkailualalle, kuljetusalalle jne.
Ahon kaipaaman toimintaympäristön parantamisessa elää uskomus yksityistämisen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Eteläranta ja Ahon työryhmä uskovat, että yhteiskunnan palveluiden yksityistämisen luo uusia kaivattuja työpaikkoja.
He ovat hartiavoimin tehneet työtä vapaakaupan ulottamiseksi yksityisiin palveluihin ja uskovat muun muassa suomalaisten terveyspalveluiden vientiin. Virolaisten ja venäläisten keikkalääkärien invaasiosta he ovat taas täysin hiljaa.
Kokemukset esimerkiksi terveydenhoitoalan yksityistämisestä eivät kuitenkaan ole kovin rohkaisevia. Työpaikat eivät myöskään lisäänny, jos yhteiskunnan työpaikka korvataan “tehokkaammilla” (=vähemmillä työllistävillä) yksityisillä työpaikoilla. Molemmissa tapauksissa yhteiskunta maksaa viulut.
Vaikka esimerkiksi Yhdysvallat käyttää terveydenhoitoon eniten rahaa maailmassa asukasta kohden (suomalaiset 18. eniten), Yhdysvallat rankattiin Maailman terveysjärjestön WHO:n vuoden 2000 terveysraportissa kokonaisuudessaan kuitenkin vasta 37. sijalle. Silti yli 40 miljoonaa köyhää amerikkalaista jää kokonaan terveyspalveluiden ulkopuolelle. Se kertonee jotain vapaan yksityisen terveydenhoitojärjestelmän tehokkuudesta.
Yhdysvalloissa pääosin markkinaoppien mukaan toimivan terveydenhuollon menoihin käytetään 14 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa pääosin julkisiin palveluihin perustuvat menot ovat puolet tästä, seitsemän prosenttia.
Suomessa terveydenhuoltomenot ovat halpoja verrattuna jopa Pohjoismaihin. Kulut asukasta kohden Suomessa ovat vain 1 210 euroa vuodessa, kun ne muissa Pohjoismaissa ovat reilusti yli 2 000 euroa, Ruotsissakin 2 148 euroa.
Terveydenhuoltomenojen supistuksista johtuen potilaan omavastuuosuudet ovat Pohjoismaiden korkeimpia. Suomessa potilas maksaa perusterveyshuollon käynnistä 22 euroa, ruotsalainen selviää 14 eurolla. Norjassa ja Tanskassa käynnit ovat ilmaisia.
Lääkekuluissakin suomalainen joutuu itse maksumieheksi. Potilaan vuotuisille lääke- ja sairauskuluille on asetettu kaikissa Pohjoismaissa enimmäismäärä, jonka jälkeen yhteiskunta korvaa kulut. Suomessa katto on peräti 1 210 euroa, Ruotsissa 290 euroa, Norjassa ja Tanskassa 200 euroa. Suomessa kotitalouksien tuloista laitetaan terveydenhuoltoon 3,9 prosenttia kun Ruotsissa vai 1,3 prosenttia.
EVA ja Ahon työryhmä uskovat kuitenkin yksityistämiseen ja ulkoistamiseen.
Tilaaja-tuottajamalliin siirtyvät kunnat uskottelevat kilpailuttamalla hakevansa veronmaksajalle edullisimman ratkaisun palveluiden tuottamiseen. Teoriassa se ehkä voisi toimia isoissa kaupunkikeskuksissa, jossa on vaihtoehtoisia yksityisiä tuottajia. Käytännössä kuitenkin yksityiset kasvukeskusten keikkalääkärit hoitavat syrjäkylien lääkäripulasta kärsivien kuntien lakisääteisen tarpeen kaksin tai kolminkertaisella ylihinnoittelulla.
Yksityistämisen edullisuudesta on vaikea vakuuttua, kun esimerkiksi Tampereella toimivat MecOne ja DocOne Oy tekivät vuonna 2004 yhteensä 36,2 miljoonan euron liikevaihdolla 5,7 miljoonan euron tuloksen. MedOne Oy:n sijoitetun pääoman tuotto oli samana vuonna lähes 114 prosenttia.
Vuoden 2006 alussa yhtiö teki kolmivuotisen sopimuksen Tampereen kaupungin kannssa, jossa kaupunki ulkoisti vanhusten kunnallisen kotihoidon Kalevan kaupungiosassa. Varmistaakseen voittonsa MedOne Oy:n ei kustannussyistä tarvitse hoitaa vanhuksia yöllä, vaan se jää kaupungin vastuulle.
Suomestakin on yksityistämisestä karmaisevia kokemuksia. Yksityisten laboratorioiden perimät hinnat ovat yli nelinkertaiset verrattuna siihen, mitä vastaavien tutkimusten tuottaminen maksaa keskimäärin yhteiskunnan ylläpitämissä sairaalalaboratoriossa. Asiaa on tutkinut dosentti Ari Miettinen kansallisen terveysprojektin johtoryhmän toimeksiannosta.
Runsas laboratorioissa asioiminen näkyy etenkin työterveyshuollossa: siellä yhtä lääkärissäkäyntiä kohden käytetään laboratoriotutkimuksia lähes viisinkertainen määrä verrattuna Kelan korvaamaan sairaanhoitoon. Asiakkaalle mahdollisimman perusteellinen tutkiminen sopii varmasti hyvin, mutta maksajan eli yhteiskunnan kannalta asiaa voi arvostella, Miettinen sanoo.
Koska yksityisten lääkäriasemien lääkärit ovat usein yksityisten laboratorio- ja rontgenasemien osakkaita, kannattaa tehdä Kelan kustannuksella mahdollisimman paljon kalliita kokeita. Siitä Ahollakin on omakohtaisia kokemuksia sapattivuodeltaan Yhdysvalloissa, kun hänen kolmen lapsensa rokotuskustannukset nousivat lähes 10 000 markkaan.
Yksityisen sairaanhoidon “edullisuus” näkyy jo lääkärien ja laboratorioiden lukumäärissä. Suomessa oli vuonna 2005 kaikkiaan 15 731 lääkäriä, joista päätoimisesti yksityistä vastaanottoa harjoitti 1 611 lääkäriä ja yrityksiä palvelevia työterveyshuoltoa ylläpitäviä lääkäreitä 886 kappaletta. Yksityisen sektorin osuus on vain n. 15 prosenttia.
Suomessa on yhteensä noin tuhat laboratoriota, joista yksityissektorilla peräti 600, siis huikeat 60 prosenttia. Kuvantamis- eli röntgenlaitoksia on yhteensä 473, niistä yksityisiä peräti 160. Yksityistäminen mahdollistaa yksityisille lääkäreille innovatiivisen laskutuksen ja yrittämisen, jota entinen Kannuksen elinkeinoasiamies Aho peräänkuuluttaa.
Ahon johtama asiantuntijaryhmä päättää raporttinsa pahaenteisesti sanoihin: “before it is too late“ (ennenkuin on liian myöhäistä).
Toisaalta tämä lopputoteamus on ainoa, johon voi yhtyä - mutta aivan päinvastaisessa tarkoituksessa. Työryhmän olisi pitänyt pohtia tarkemmin ja syvällisemmin, onko tuotannon ja tuottavuuden kasvu itseisarvosia päämääriä, vai pitäisikö tuotannon hyödyttää myös ympäröivää yhteiskuntaa ja kansalaisia eikä pelkästään sijoittajien maksimaalista ahneutta.
Veronmaksajalle herää kysymys: kenen asialla yhteiskunnan verovaroilla elävä yliasiamies oikein on?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Esko Ahon hallituksen aikana Suomi liittyi EU:hun, osingot tehtiin verovapaiksi ja Suomen eriarvoisuus ja köyhyys räjähti käsiin. Hänen hallituksensa aikana aloitettiin hyvinvointivaltion purku. Yhteensä vuosien 1991-2000 välillä kunnat saivat valtiolta 26 miljardia vähemmän sosiaalipalvelujensa ylläpitoon. Kaiken kaikkiaan 90-luvulla on säästetty sosiaalimenoista yli 60 miljardia markkaa. Siksi yhteiskunnan palveluiden omavastuun hintoja on jatkuvasti korotettu ja ennen ilmaisia palveluja on pantu maksullisiksi.
Valtion budjettirahoitetun henkilöstön määrä laski runsaassa kymmenessä vuodessa 215 000:sta noin 131 000:een. Muutokseen liittyi valtion tehtävien siirtäminen kunnille, mutta vuonna 2002 kunnissa oli 10 000 työntekijää vähemmän kuin vuonna 1990. Varsinkin alueellinen eriarvoisuus on muutoksen myötä lisääntynyt.
Reaalinen palkkapotti on pysynyt melkein paikallaan, mutta rikkain prosentti ja sen sisällä rikkain promille suomalaisista on vienyt melkein koko tuottavuuspotin kasvun. Viimeisten kymmenen vuoden aikana vuokratulot ovat kaksinkertaistuneet, osinkotulot kymmenkertaistuneet ja myyntivoitot kuusinkertaistuneet. Silti Ahon työryhmä on tinkaamassa yrityksille lisää helpotuksia.
Sitran yliasiamies Esko Aho, jonka johdolla julkistettiin vuoden 2006 alussa “Creating an innovative Europe”- raportti Brysselissä.
Siinä Aho kantaa huolta erityisesti yksityisen tutkimustoiminnan rahoituksesta. “Miten saada yritykset sitoutumaan tutkimus- ja kehitystoimintaan huomattavasti enemmän?” Sitran yliasiamies pohtii.
Siitä Aho voisi kääntyä suoraan Elinkeinoelämän Keskusliiton johdon puoleen, koska hänellä on suorat yhteydet sinne. Hehän ovat edesauttaneet Ahon pääsyä hyväpalkkaiseen eläkevirkaan Sitran yliasiamieheksi.
Yritykset tukevat esimerkiksi yliopistojen tutkimustoimintaa vähän. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa ulkopuolisesta tutkimusrahoituksesta vain noin viisi prosenttia tulee yksityisiltä yrityksiltä. Yhdysvalloissa ja Englannissa elinkeinoelämän panostus yliopistoihin on aivan toista luokkaa.
Koska Aho on koko elämänsä ajan jakanut työtehtävissään yhteiskunnan rahaa, hänelle ei vieläkään selvinnyt bisneslogiikka ja -etiikka joka on: mahdollisimman nopeat voitot ja mieluiten vielä yhteiskunnan tai pankin rahoilla, kuten pääomasijoittajat tekevät.
Ahon työryhmän mielestä Euroopan perinteiset teollisuus- ja palvelualat käyttävät liian vähän rahaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Suomen kannalta tulevaisuuden innovatiivisiä vientialoja voisivat olla hänen mukaansa esimerkiksi tietoliikennepalvelut, terveydenhoitopalvelut, lääketeollisuus, kuljetuspalvelut ja logistiikka, ympäristöteknologiaa jne.
Keskeisintä on markkinoiden toiminta. “Pitää olla houkutteleva toimintaympäristö, joka kannustaa yrityksiä investoimaan”.
Taaskin Aho voisi kääntyä Etelärannan puoleen. Vuosina 1995-2003 teollisuus sijoitti palkkakansaajien palkkapidättyvyyden avulla aikaansaaduilla voitoilla 40 miljardia euroa ulkomaille, ilmenee Ritva Pitkäsen ja Pekka Sauramon tutkimuksesta “Pääoman lähtö”. Niillä ei luotu Etelärannan lupaamia työpaikkoja Suomeen. Vuonna 2004 suomalaisilla yrityksillä oli ulkomailla 330 000 työpaikkaa. Niistä 200 000 oli syntynyt kymmenessä vuodessa.
Aho markkinoi myös palveluiden tuottavuuden nostamista kilpailukyvyn lisääjänä. Hän on jopa käyttänyt pankkiteknologian kehitystä luovana ja innovatiivisenä esimerkkinä, kuinka muitakin palveluja voitaisiin järkeistää.
Pankkijärjestelmän murros on hänen mielestään loistava esimerkki siitä, miten kustannuksia vähennetään ja väki opetetaan uudenlaiseen palvelukonseptiin. “Se on kannustin julkisen sektorin ihmisille siitä, mitä voidaan saada aikaan”.
Pankiuudistuksessa meni työpaikkoja, mutta niin piti Ahon mukaan käydäkin. Sivuvaikutuksena lähes 60 000 pankkivirkailijan väki väheni n. 20 000 työntekijään, mutta sillä ei ole merkitystä, jos vähennystapa on luova ja innovatiivinen. “Myös julkisen sektorin työpaikkoja on saatava häviämään”, Aho näki mahdollisuuksia teknologian soveltamisessa ja innovaatioissa.
Jopa Suomessa palvelualojen tietotekniikasta vastaavien yritysten johtajat ovat tunnustaneet, että palvelualojen automatisointi vähentää tulevaisuudessa kiihtyvällä vauhdilla palvelualojen työpaikkoja.
Tietoenatorin entinen toimitusjohtaja Matti Lehti on kirjoittanut palvelujen teollistumisesta. Hän ennusti, että digitalisointi etenee kaikille toimialoille ja vähentää tietointensiivisten palvelutehtävien automatisoinnin avulla palvelusektorin työpaikoista 160.000 työpaikkaa. Määrä on sama kuin 2010-luvulla eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoimapoistuma. Silti Eteläranta ovat huolissaan “tulevasta työvoimapulasta”.
Lehti tietää mistä puhuu. Hänen johtamansa yritys tekee juuri sellaisia ihmistyötä korvaavia ohjelmistoja ja itsepalvelujärjestelmiä, jotka hävittävät työpaikkoja. Yhä enemmän niitä tehdään matalpalkkamaissa.
Ostravassa Tshekinmaassa Tietoenatorin toiminta laajenee nopeasti. Siellä oli joulukuussa 2005 jo 350 työntekijää, yhtiö aikoo palkata seuraavana vuonna 200-300 ihmistä lisää. Yrityksellä on 15 000 työntekijää. Tietoenator on kertonut lisäävänsä henkilöstön määrän matalan kustannustason maissa lähes 2 000:een vuonna 2006.
Vastaavan johtajan Seppo Mellasen mukaan suomalaiset voivat hakea töitä myös Ostravasta. “Jos on valmis sillä palkkatasolla, ja työntekijän osaaminen ja halu kohtaavat yrityksen tarpeet”. Tshekissä it-insinöörien peruspalkat ovat kolmasosa Suomen noin 3 000 euron tasosta.
Tietoenatorin toimitusjohtajan Pentti Heikkisen mukaan yhtiön pitkän tähtäimen tavoitteena on, että työntekijöistä 40 prosenttia olisi halpatyömaissa ja 60 prosenttia kalliin palkkatason maissa. Sitrassa ei ilmeisesti tiedetä, että Kiinan ja Intian koulutusjärjestelmä tuottaa satoja tuhansia uusia tietotekniikan ammattilaisia vuosittain.
Pankkitoiminnan lisäksi internet-pohjaisia itsepalvelujärjestelmiä tehdään vakuutusalalle, kaupalle, hotelli- ja matkailualalle, kuljetusalalle jne.
Ahon kaipaaman toimintaympäristön parantamisessa elää uskomus yksityistämisen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Eteläranta ja Ahon työryhmä uskovat, että yhteiskunnan palveluiden yksityistämisen luo uusia kaivattuja työpaikkoja.
He ovat hartiavoimin tehneet työtä vapaakaupan ulottamiseksi yksityisiin palveluihin ja uskovat muun muassa suomalaisten terveyspalveluiden vientiin. Virolaisten ja venäläisten keikkalääkärien invaasiosta he ovat taas täysin hiljaa.
Kokemukset esimerkiksi terveydenhoitoalan yksityistämisestä eivät kuitenkaan ole kovin rohkaisevia. Työpaikat eivät myöskään lisäänny, jos yhteiskunnan työpaikka korvataan “tehokkaammilla” (=vähemmillä työllistävillä) yksityisillä työpaikoilla. Molemmissa tapauksissa yhteiskunta maksaa viulut.
Vaikka esimerkiksi Yhdysvallat käyttää terveydenhoitoon eniten rahaa maailmassa asukasta kohden (suomalaiset 18. eniten), Yhdysvallat rankattiin Maailman terveysjärjestön WHO:n vuoden 2000 terveysraportissa kokonaisuudessaan kuitenkin vasta 37. sijalle. Silti yli 40 miljoonaa köyhää amerikkalaista jää kokonaan terveyspalveluiden ulkopuolelle. Se kertonee jotain vapaan yksityisen terveydenhoitojärjestelmän tehokkuudesta.
Yhdysvalloissa pääosin markkinaoppien mukaan toimivan terveydenhuollon menoihin käytetään 14 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa pääosin julkisiin palveluihin perustuvat menot ovat puolet tästä, seitsemän prosenttia.
Suomessa terveydenhuoltomenot ovat halpoja verrattuna jopa Pohjoismaihin. Kulut asukasta kohden Suomessa ovat vain 1 210 euroa vuodessa, kun ne muissa Pohjoismaissa ovat reilusti yli 2 000 euroa, Ruotsissakin 2 148 euroa.
Terveydenhuoltomenojen supistuksista johtuen potilaan omavastuuosuudet ovat Pohjoismaiden korkeimpia. Suomessa potilas maksaa perusterveyshuollon käynnistä 22 euroa, ruotsalainen selviää 14 eurolla. Norjassa ja Tanskassa käynnit ovat ilmaisia.
Lääkekuluissakin suomalainen joutuu itse maksumieheksi. Potilaan vuotuisille lääke- ja sairauskuluille on asetettu kaikissa Pohjoismaissa enimmäismäärä, jonka jälkeen yhteiskunta korvaa kulut. Suomessa katto on peräti 1 210 euroa, Ruotsissa 290 euroa, Norjassa ja Tanskassa 200 euroa. Suomessa kotitalouksien tuloista laitetaan terveydenhuoltoon 3,9 prosenttia kun Ruotsissa vai 1,3 prosenttia.
EVA ja Ahon työryhmä uskovat kuitenkin yksityistämiseen ja ulkoistamiseen.
Tilaaja-tuottajamalliin siirtyvät kunnat uskottelevat kilpailuttamalla hakevansa veronmaksajalle edullisimman ratkaisun palveluiden tuottamiseen. Teoriassa se ehkä voisi toimia isoissa kaupunkikeskuksissa, jossa on vaihtoehtoisia yksityisiä tuottajia. Käytännössä kuitenkin yksityiset kasvukeskusten keikkalääkärit hoitavat syrjäkylien lääkäripulasta kärsivien kuntien lakisääteisen tarpeen kaksin tai kolminkertaisella ylihinnoittelulla.
Yksityistämisen edullisuudesta on vaikea vakuuttua, kun esimerkiksi Tampereella toimivat MecOne ja DocOne Oy tekivät vuonna 2004 yhteensä 36,2 miljoonan euron liikevaihdolla 5,7 miljoonan euron tuloksen. MedOne Oy:n sijoitetun pääoman tuotto oli samana vuonna lähes 114 prosenttia.
Vuoden 2006 alussa yhtiö teki kolmivuotisen sopimuksen Tampereen kaupungin kannssa, jossa kaupunki ulkoisti vanhusten kunnallisen kotihoidon Kalevan kaupungiosassa. Varmistaakseen voittonsa MedOne Oy:n ei kustannussyistä tarvitse hoitaa vanhuksia yöllä, vaan se jää kaupungin vastuulle.
Suomestakin on yksityistämisestä karmaisevia kokemuksia. Yksityisten laboratorioiden perimät hinnat ovat yli nelinkertaiset verrattuna siihen, mitä vastaavien tutkimusten tuottaminen maksaa keskimäärin yhteiskunnan ylläpitämissä sairaalalaboratoriossa. Asiaa on tutkinut dosentti Ari Miettinen kansallisen terveysprojektin johtoryhmän toimeksiannosta.
Runsas laboratorioissa asioiminen näkyy etenkin työterveyshuollossa: siellä yhtä lääkärissäkäyntiä kohden käytetään laboratoriotutkimuksia lähes viisinkertainen määrä verrattuna Kelan korvaamaan sairaanhoitoon. Asiakkaalle mahdollisimman perusteellinen tutkiminen sopii varmasti hyvin, mutta maksajan eli yhteiskunnan kannalta asiaa voi arvostella, Miettinen sanoo.
Koska yksityisten lääkäriasemien lääkärit ovat usein yksityisten laboratorio- ja rontgenasemien osakkaita, kannattaa tehdä Kelan kustannuksella mahdollisimman paljon kalliita kokeita. Siitä Ahollakin on omakohtaisia kokemuksia sapattivuodeltaan Yhdysvalloissa, kun hänen kolmen lapsensa rokotuskustannukset nousivat lähes 10 000 markkaan.
Yksityisen sairaanhoidon “edullisuus” näkyy jo lääkärien ja laboratorioiden lukumäärissä. Suomessa oli vuonna 2005 kaikkiaan 15 731 lääkäriä, joista päätoimisesti yksityistä vastaanottoa harjoitti 1 611 lääkäriä ja yrityksiä palvelevia työterveyshuoltoa ylläpitäviä lääkäreitä 886 kappaletta. Yksityisen sektorin osuus on vain n. 15 prosenttia.
Suomessa on yhteensä noin tuhat laboratoriota, joista yksityissektorilla peräti 600, siis huikeat 60 prosenttia. Kuvantamis- eli röntgenlaitoksia on yhteensä 473, niistä yksityisiä peräti 160. Yksityistäminen mahdollistaa yksityisille lääkäreille innovatiivisen laskutuksen ja yrittämisen, jota entinen Kannuksen elinkeinoasiamies Aho peräänkuuluttaa.
Ahon johtama asiantuntijaryhmä päättää raporttinsa pahaenteisesti sanoihin: “before it is too late“ (ennenkuin on liian myöhäistä).
Toisaalta tämä lopputoteamus on ainoa, johon voi yhtyä - mutta aivan päinvastaisessa tarkoituksessa. Työryhmän olisi pitänyt pohtia tarkemmin ja syvällisemmin, onko tuotannon ja tuottavuuden kasvu itseisarvosia päämääriä, vai pitäisikö tuotannon hyödyttää myös ympäröivää yhteiskuntaa ja kansalaisia eikä pelkästään sijoittajien maksimaalista ahneutta.
Veronmaksajalle herää kysymys: kenen asialla yhteiskunnan verovaroilla elävä yliasiamies oikein on?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi