Farisealaista palkkapolitiikkaa
JULKAISTU: Kansan Uutiset 12.7. 2006.
Elinkeinoelämän keskusliitto julkisti juuri (15.2. 06) työmarkkinastrategiansa eli ns “Saatanalliset säkeet”. Teollisuuden äänenpainot ovat koventuneet syksystä 2003 asti, jolloin suuryritykset aloittivat jälleen massairtisanomiset. Tuolloin TT:n tuore puheenjohtaja Juha Rantanen ei hyväksy ollenkaan ay-liikkeen vaatimusta irtisanomisturvan parantamisesta. Tällä ehdolla ei synny tuloratkaisuja, eikä tule edes neuvotteluja, Rantanen uhkasi. Itse hän asetti keskitetylle tuloratkaisulle ehdottoman ehdon: Palkanmuodostuksen mallin on muututtava entistä joustavammaksi ja sellaiseksi, että se sallii myös pienipalkka-ammatit Suomessa.
Rantanen uskoo nykyistä laajempaan palkkojen hajontaan ja yrityskohtaisempaan palkanmuodostukseen. Käsitykset solidaarisuudesta pitäisi hänen mukaansa “räjäyttää”.
Tekniikka & Talous lehti kertoi vuoden 2004 alussa, että suomalaiset yritykset ovat ryhtyneet ehdottamaan palkanalennuksia vaihtoehdoksi toimihenkilöiden irtisanomisille. Yt-neuvotteluissa esitetään tyypillisesti 10-20 prosentin palkka-alea. Ronskein lehden tietoon tullut alennusprosentti oli 40. Palkkojen aleneminen merkitsee niin sanottua sisäistä devalvaatiota.
TT vaatii edelleen palkkamalttia, vaikka sitä on harjoitettu jo koko 90-luvun ajan. Kansainväliset palkkatilastot ovat suomalaisille karua kertomaa. Esimerkiksi Eurostatin ja OECD:n mukaan suomalaisten käteen jäävät tulot eivät vedä vertoja Keski-Euroopan palkoille. Vuodesta toiseen Suomen taakse jäävät vertailussa lähinnä Kreikka, Espanja, Portugali, Itä-Saksa ja silloin tällöin Italia.
Vain Teollisuuden työnantajien TT:n taulukoissa suomalaiset kiikkuvat kärkijoukossa: Suomen teollisuuden työntekijät nostavat TT:n mukaan EU-maiden kolmanneksi parasta palkkaa.
Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa (2/2002) suunnittelija Olli Savela muistuttaa, että TT:n käyttämän vertailun laatija OECD on varoittanut käyttämästä taulukkoa maiden väliseen tasovertailuun sen lukuihin liittyvien epävarmuuksien vuoksi.
Myös TT myöntää taulukkonsa alaviitteessä, että muissa maissa ainakin osa yrittäjätuloista on rinnastettu tässä tilastossa palkkatuloihin ja siksi “maiden välisiin tasoeroihin tulee suhtautua varauksella”. Se ei kuitenkaan estänyt järjestöä tekemästä näin saaduista luvuista otsikoita.
Savelan mukaan oikeamman ja tuoreemman kuvan tilanteesta antaa OECD:n kansantulojulkaisuun perustuva taulukko, jossa on laskettu palkansaajakorvausten osuus bruttoarvonlisäyksestä. Tässä vertailussa suomalaiset palkansaajat ovat EU-maiden häntäpäässä. Vain Italiassa, Irlannissa ja Kreikassa palkansaajien osuus työn ja pääoman välisessä tulonjaossa oli pienempi vuonna 2000.
Palkkatulojen osuuden supistuminen on yleinen trendi. Suomessa kansantulon muutos on ollut kuitenkin kaikkein dramaattisin. Verrattuna tilanteeseen vuonna 1990 Suomessa palkkatulojen osuus on romahtanut 10.1 prosenttia.
Erityisen paljon palkkatulojen osuus oli alentunut tekstiiliteollisuudessa, metsäteollisuudessa, sähköteknisessä teollisuudessa, rahoitustoiminnassa ja liikenteessä. Savelan mielestä tähän joukkoon voitaisiin lisätä vielä talonrakentaminen ja kauppa. “Palkkatulojen osuuden lasku ei siten ole pelkästään sähköteknisen teollisuuden aiheuttama, vaikka niin usein väitetään”, huomauttaa Savela.
Työntekijöitten palkkamaltti on lisääntynyt entisestään, jos kehitystä tarkastellaan pitemmältä aikajaksolta. 80-luvulla palkansaajien nimellisansiokehitys oli 95 prosenttia ja reaalisestikin 22 prosenttia. 70-luvulla, inflaation kulta-aikana, palkansaajien nimellisansiokehitys oli peräti 139 prosenttia ja reaaliansiokehityskin 32 prosenttia. Näin ollen 90-luvun palkkakehityksessä palkansaajien ahneudesta tuskin voi puhua.
Suomen palkkojen kehitys on jäänyt jälkeen tuottavuuden kasvusta. Työtulojen osuus kansantulosta on pienentynyt samalla kuin pääomatulojen kasvanut. “Palkansaajien ansiot kehittyivät 90-luvulla hitaammin kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen”, on todennut Palkansaajien tutkimuslaitoksen ekonomisti Pekka Sauramo.
Esimerkiksi Nokialle on ollut kilpailuetu, että se on voinut maksaa Suomessa työntekijöilleen puolet yhdysvaltalaisten työntekijöidensä palkoista”, on todennut Etlan tutkija Hannu Piekkola. Hallitus on pääministeri Paavo Lipposen johdolla ja ay-liikkeen myötävaikutuksella pönkittänyt teollisuutta ja turvannut maan kilpailukykyä yritysten hyvinvoinnin kautta.
Työttömät kilpailevat työpaikoista alhaisimmissa palkkaryhmissä. “Tottakai valtion edustajan on vaikea sanoa ääneen, että työttömyyden näkökulmasta palkkamalttia tarvitaan lähinnä pienipalkkaisissa ammattiryhmissä”, Etlan Piekkola on todennut.
TT:n johto vaatii lisää joustoja eli matalampia palkkoja. Kuitenkin minimipalkat ovat Suomessa tasolla, jolla joutuu turvautumaan sosiaaliapuun.
EU-maissakin on vähimmäispalkoissa huimia eroja. Kitsaimman ja anteliaimman vähimmäispalkan välillä on yli kymmenkertainen ero. Se on kuitenkin pieni verrattuna eroon, joka ammottaa uusien EU-hakijamaiden ja jäsenmaiden välillä. EU:n suurin vähimmäispalkka on enemmän kuin 24-kertainen hakijamaiden pienimpään vähimmäispalkkaan verrattuna.
EU:n parasta vähimmäispalkkaa, 1 369 euroa kuussa, nautitaan Luxemburgissa. Nykyisistä jäsenmaista pienin vähimmäispalkka on Portugalissa, 416 euroa kuussa Euroopan tilastoviraston Eurostatin mukaan.
Hännänhuippuna vertailussa ovat Bulgaria ja Romania. Bulgariassa vähimmäispalkka on 56 euroa ja Romaniassa 73 euroa kuukaudessa. Erot kuitenkin loivenevat, kun niiden vertailussa otetaan huomioon kunkin maan hintataso.
Työttömyyttä on yritetty nitistää kaikenlaisilla “hokkustempuilla”. TT:n vuoden 2004 alussa julkisuuteen tuoma “Työllisyysohjelma” sisältää perinteiset “työllisyyslääkkeet” kuten työttömyysturvan leikkaukset, palkkaerojen kasvattamisen, yleissitovuuden purkamisen, alakohtaisen sopimisen ja muut vanhat työnantajatemput.
Niillä konsteilla ei lisätä suomalaisten tuotteitten kysyntää eikä työpaikkoja, mutta ne tuottaisivat turvattomuutta ja uusia köyhiä kansalaisia. TT:n mielestä rakennetyöttömyyttä voidaan alentaa vain hyvin maltillisilla palkankorotuksilla. Matalapalkkaerille, indeksiehdoille ja ansiotarkasteluille olisi heitettävä hyvästi. Solidaarinen palkkapolitiikka olisi heitettävä romukoppaan ja palkansaajien väliset tuloerot olisi saatava kasvuun.
TT ei ole innostunut Marimekon Kirsti Paakkasen vastuunjakamismallista. Hän kertoi televisiossa taannoin esitetyssä henkilökuva-ohjelmassa omasta työllistämismallistaan. Kun Marimekolla meni alkuvaiheessa huonosti, hän aloitti yt-neuvottelut firman johtohenkilöiden kanssa, koska he eivät olleet onnistuneet tehtävissään. Työntekijöillä ei ollut osaa eikä arpaa Marimekon tuotteitten heikon menekin kanssa, joten yt-menettely aloitettiin vastuuhenkilöitten kanssa. Markkinointi ja myynti alkoi luistaa yllättävän nopeasti, kun johtoa alettiin lomauttaa.
Yleensä yrityksissä toimitaan aivan päin vastoin. Johtajat ovat rakentaneet optionsa ja bonuksensa niin, että niitä voidaan jakaa, vaikka yrityksillä menee huonosti. Osakekursseja ainakin on nostettu irtisanomalla menekkivaikeuksiin ja osakkeitten kurssilaskuihin täysin syyttömiä työntekijöitä.
Sekä TT:n että ay-liikkeen pomot ovat pitäneet huolta ainakin omista eduistaan. Heidän palkkansa ovat nousseet paljon nopeammin kuin keskivertopalkansaajan. Tosin ay-johtajat ansaitsevat 2-3 kertaa vähemmän kuin EK:n johtajat.
Miksi EK:n johdolle pitää maksaa peruspalkkaa monta kertaa enemmän kuin ay-pomoille? Ilmeisesti palkkojen noston vaatiminen on vähemmän arvokasta työtä kuin palkkojen alentamisen ja joustojen vaatiminen.
Toinen selitysmalli perustuu EK:n tai entisen TT.n johtopaikkojen “tuulisuuteen”. Viime vuosina TT:n johdossa on käynyt varsinainen mylläkkä. Ensin Johannes Koroma joutui luopumaan toimitusjohtajan paikastaan epäselvien sisäpiirikauppojen vuoksi. Sitten Heikki Pentti joutui melkein heti väistymään Lemminkäisen kartellisyytösten vuoksi. Uusi toimitusjohtaja Kalevi Hemilä ei sentään joutunut luopumaan paikastaan epäselvyyksien vuoksi, vaan äkillisen sairauden takia. Koska TT.n johtajista ei löytynyt yhtään täysin puhtoista johtajaa, TT joutui turvautumaan ammattidiplomaattiin valitsemalla toimitusjohtajaksi Leif Fagernäsin.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Rantanen. Häneltä ei ole ainakaan toistaiseksi mennyt omat ja firman rahat ja sisäpiiritiedot sekaisin. Hän on uskollisesti kasvattanut perheyhtiö Ahlstromin varallisuutta. Rikollistahan ei ole se, että yhtiön toimitusjohtaja ei palkkansa eteen keksi johtamalleen yritykselle uusia tuotteita, uutta tuotantoa eikä uusia markkinoita vaan jakaa “laiskan rahan” omistajilleen ylimääräisinä lisäosinkoina ja lisänamusina pitkin vuotta.
Ahlstrom jakoi rahaa ulos miljoonakaupalla tarkoituksella nostaa oman pääoman tuottoprosenttia. Sitä tuijottavat markkinavoimat, jotka sitten heiluttavat pörssikurssia. Omien optioiden ja bonusten varmistaminen ei ole Suomessa rikollista, pääasia on omien etujen maksimoiminen.
Suomalaisyritysten johtajien palkat ovat kymmenessä vuodessa yli kolminkertaistuneet. Liikevaihdoltaan 20 suurimman yrityksen johtajat ansaitsivat vuonna 1994 keskimäärin 330 000 euroa. Vuonna 2004 samat johtajat ansaitsivat keskimäärin yli miljoona euroa.
Isojen yritysten johtajien palkka nousi kymmenessä vuodessa 200 prosenttia, suomalaisen työntekijän keskipalkka samaan aikaan hieman alle 40 prosenttia. Vuonna 2004 se oli 2 394 euroa.
Kun palkansaaja yritysjärjestelyissä saa potkut, hän tipahtaa tyhjän päälle, mutta johtajat eivät. Heillä on turvanaan johtajasopimukset. Esimerkiksi saneeraajana kunnostautunut Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara joutui eroamaan OKO:n ostaessa Pohjolan. Hän sai 840 000 euron peruspalkkansa lisäksi irtisanomisajan palkkaa 210 000 euroa, bonusrahoja 150 000 euroa, superbonuksia 837 000 euroa, Kultaisia kädenpuristusrahoja 420 000 euroa, myymistään optioista 2 000 000 euroa ja jäi vielä odottamaan tulevia optioita 2 500 000 euron arvosta.
Toimitusjohtajan saama korvaus oli vuosina 2004-2005 yhteensä n. seitsemän miljoonaa euroa. Se on “kohtuullinen korvaus” siitä, että oli hetkeä aikaisemmin heittänyt pellolle 500 Pohjolan työntekijää säästääkseen kuluja.
Suomalaisyritykset ovat huippuja omistaja-arvon tuottamisesessa. Pörssiyhtiöt ovat tuottaneet omistajilleen vuosina 1996-2005 paremmin kuin sijoitukset muissa läntisissä teollisuusmaissa toimivissa pörssiyhtiöissä.
Vain riskisijoitukset uusiin itäisen Keski-Euroopan pörssiyhtiöihin ovat tuottaneet paremmin, ilmenee Boston Consulting Groupin (BCG) alkuvuodesta 2006 julkaistusta tutkimuksesta. Siinä oli mukana kaikki yli 100 miljoonan euron markkina-arvoiset pörssiyhtiöt, joita Suomesta oli 43 kappaletta.
Tutkimuksen mukaan nämä suomalaiset pörssiyhtiöt ovat tuottaneet noin 24 prosentin tuoton vuositasolla. BCG:n pohjoismaista selvitystä johtanut Lars Faeste on todennut, että Suomessa yritysjohtajat ovat keskittyneet omistaja-arvon luomiseen. Lisäksi sijoittajia on palkittu jakamalla vapaata kassavirtaa osinkojen tai osakkeiden takaisinoston muodossa.
Yritysten voittoja ei ole sijoitettu investointeihin, joilla luotaisiin Suomeen uusia työpaikkoja. Investoinnit Suomeen ovat jo vuosia olleet pienemmät kuin poistot.
Vuosina 1995-2003 teollisuus sijoitti 40 miljardia euroa ulkomaille, ilmenee Ritva Pitkäsen ja Pekka Sauramon tutkimuksesta “Pääoman lähtö”. Siis työntekijöiden maltillisella palkkapolitiikalla aikaansaaduilla voitoilla on siirretty työpaikkoja ulkomaille. Vuonna 2004 suomalaisilla yrityksillä oli ulkomailla 330 000 työpaikkaa. Niistä 200 000 oli syntynyt kymmenessä vuodessa.
Jos on investoitu, on lisätty markkinaosuutta ostamalla ulkomaisia yrityksiä ja jos ei ole löytynyt järkevää investointikohdetta, on ostettu omia osakkeita kuten Nokia on tehnyt lähes 10 miljardilla eurolla, jotta kurssi nousisi ja sekä johdon optiot että bonukset laukeaisivat.
TT:n ja yrittäjäjärjestön johto valittavat yrittämisen vaikeutta, vaikka pääomatulot ovat moninkertaistuneet laman pohjalta. Aliverotetut vuokratulot ovat kaksinkertaistuneet, verottomat osingot kymmenkertaistuneet ja aliverotetut luovutusvoitot (myyntivoitot) yli kuusinkertaistuneet.
Tavoitteeksi pitäisi ottaa yrityksen sisäisen tulonjaon muuttaminen niin, että myös ympäröivä yhteiskunta ja työntekijät hyötyisivät tuotannon hedelmistä.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Elinkeinoelämän keskusliitto julkisti juuri (15.2. 06) työmarkkinastrategiansa eli ns “Saatanalliset säkeet”. Teollisuuden äänenpainot ovat koventuneet syksystä 2003 asti, jolloin suuryritykset aloittivat jälleen massairtisanomiset. Tuolloin TT:n tuore puheenjohtaja Juha Rantanen ei hyväksy ollenkaan ay-liikkeen vaatimusta irtisanomisturvan parantamisesta. Tällä ehdolla ei synny tuloratkaisuja, eikä tule edes neuvotteluja, Rantanen uhkasi. Itse hän asetti keskitetylle tuloratkaisulle ehdottoman ehdon: Palkanmuodostuksen mallin on muututtava entistä joustavammaksi ja sellaiseksi, että se sallii myös pienipalkka-ammatit Suomessa.
Rantanen uskoo nykyistä laajempaan palkkojen hajontaan ja yrityskohtaisempaan palkanmuodostukseen. Käsitykset solidaarisuudesta pitäisi hänen mukaansa “räjäyttää”.
Tekniikka & Talous lehti kertoi vuoden 2004 alussa, että suomalaiset yritykset ovat ryhtyneet ehdottamaan palkanalennuksia vaihtoehdoksi toimihenkilöiden irtisanomisille. Yt-neuvotteluissa esitetään tyypillisesti 10-20 prosentin palkka-alea. Ronskein lehden tietoon tullut alennusprosentti oli 40. Palkkojen aleneminen merkitsee niin sanottua sisäistä devalvaatiota.
TT vaatii edelleen palkkamalttia, vaikka sitä on harjoitettu jo koko 90-luvun ajan. Kansainväliset palkkatilastot ovat suomalaisille karua kertomaa. Esimerkiksi Eurostatin ja OECD:n mukaan suomalaisten käteen jäävät tulot eivät vedä vertoja Keski-Euroopan palkoille. Vuodesta toiseen Suomen taakse jäävät vertailussa lähinnä Kreikka, Espanja, Portugali, Itä-Saksa ja silloin tällöin Italia.
Vain Teollisuuden työnantajien TT:n taulukoissa suomalaiset kiikkuvat kärkijoukossa: Suomen teollisuuden työntekijät nostavat TT:n mukaan EU-maiden kolmanneksi parasta palkkaa.
Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa (2/2002) suunnittelija Olli Savela muistuttaa, että TT:n käyttämän vertailun laatija OECD on varoittanut käyttämästä taulukkoa maiden väliseen tasovertailuun sen lukuihin liittyvien epävarmuuksien vuoksi.
Myös TT myöntää taulukkonsa alaviitteessä, että muissa maissa ainakin osa yrittäjätuloista on rinnastettu tässä tilastossa palkkatuloihin ja siksi “maiden välisiin tasoeroihin tulee suhtautua varauksella”. Se ei kuitenkaan estänyt järjestöä tekemästä näin saaduista luvuista otsikoita.
Savelan mukaan oikeamman ja tuoreemman kuvan tilanteesta antaa OECD:n kansantulojulkaisuun perustuva taulukko, jossa on laskettu palkansaajakorvausten osuus bruttoarvonlisäyksestä. Tässä vertailussa suomalaiset palkansaajat ovat EU-maiden häntäpäässä. Vain Italiassa, Irlannissa ja Kreikassa palkansaajien osuus työn ja pääoman välisessä tulonjaossa oli pienempi vuonna 2000.
Palkkatulojen osuuden supistuminen on yleinen trendi. Suomessa kansantulon muutos on ollut kuitenkin kaikkein dramaattisin. Verrattuna tilanteeseen vuonna 1990 Suomessa palkkatulojen osuus on romahtanut 10.1 prosenttia.
Erityisen paljon palkkatulojen osuus oli alentunut tekstiiliteollisuudessa, metsäteollisuudessa, sähköteknisessä teollisuudessa, rahoitustoiminnassa ja liikenteessä. Savelan mielestä tähän joukkoon voitaisiin lisätä vielä talonrakentaminen ja kauppa. “Palkkatulojen osuuden lasku ei siten ole pelkästään sähköteknisen teollisuuden aiheuttama, vaikka niin usein väitetään”, huomauttaa Savela.
Työntekijöitten palkkamaltti on lisääntynyt entisestään, jos kehitystä tarkastellaan pitemmältä aikajaksolta. 80-luvulla palkansaajien nimellisansiokehitys oli 95 prosenttia ja reaalisestikin 22 prosenttia. 70-luvulla, inflaation kulta-aikana, palkansaajien nimellisansiokehitys oli peräti 139 prosenttia ja reaaliansiokehityskin 32 prosenttia. Näin ollen 90-luvun palkkakehityksessä palkansaajien ahneudesta tuskin voi puhua.
Suomen palkkojen kehitys on jäänyt jälkeen tuottavuuden kasvusta. Työtulojen osuus kansantulosta on pienentynyt samalla kuin pääomatulojen kasvanut. “Palkansaajien ansiot kehittyivät 90-luvulla hitaammin kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen”, on todennut Palkansaajien tutkimuslaitoksen ekonomisti Pekka Sauramo.
Esimerkiksi Nokialle on ollut kilpailuetu, että se on voinut maksaa Suomessa työntekijöilleen puolet yhdysvaltalaisten työntekijöidensä palkoista”, on todennut Etlan tutkija Hannu Piekkola. Hallitus on pääministeri Paavo Lipposen johdolla ja ay-liikkeen myötävaikutuksella pönkittänyt teollisuutta ja turvannut maan kilpailukykyä yritysten hyvinvoinnin kautta.
Työttömät kilpailevat työpaikoista alhaisimmissa palkkaryhmissä. “Tottakai valtion edustajan on vaikea sanoa ääneen, että työttömyyden näkökulmasta palkkamalttia tarvitaan lähinnä pienipalkkaisissa ammattiryhmissä”, Etlan Piekkola on todennut.
TT:n johto vaatii lisää joustoja eli matalampia palkkoja. Kuitenkin minimipalkat ovat Suomessa tasolla, jolla joutuu turvautumaan sosiaaliapuun.
EU-maissakin on vähimmäispalkoissa huimia eroja. Kitsaimman ja anteliaimman vähimmäispalkan välillä on yli kymmenkertainen ero. Se on kuitenkin pieni verrattuna eroon, joka ammottaa uusien EU-hakijamaiden ja jäsenmaiden välillä. EU:n suurin vähimmäispalkka on enemmän kuin 24-kertainen hakijamaiden pienimpään vähimmäispalkkaan verrattuna.
EU:n parasta vähimmäispalkkaa, 1 369 euroa kuussa, nautitaan Luxemburgissa. Nykyisistä jäsenmaista pienin vähimmäispalkka on Portugalissa, 416 euroa kuussa Euroopan tilastoviraston Eurostatin mukaan.
Hännänhuippuna vertailussa ovat Bulgaria ja Romania. Bulgariassa vähimmäispalkka on 56 euroa ja Romaniassa 73 euroa kuukaudessa. Erot kuitenkin loivenevat, kun niiden vertailussa otetaan huomioon kunkin maan hintataso.
Työttömyyttä on yritetty nitistää kaikenlaisilla “hokkustempuilla”. TT:n vuoden 2004 alussa julkisuuteen tuoma “Työllisyysohjelma” sisältää perinteiset “työllisyyslääkkeet” kuten työttömyysturvan leikkaukset, palkkaerojen kasvattamisen, yleissitovuuden purkamisen, alakohtaisen sopimisen ja muut vanhat työnantajatemput.
Niillä konsteilla ei lisätä suomalaisten tuotteitten kysyntää eikä työpaikkoja, mutta ne tuottaisivat turvattomuutta ja uusia köyhiä kansalaisia. TT:n mielestä rakennetyöttömyyttä voidaan alentaa vain hyvin maltillisilla palkankorotuksilla. Matalapalkkaerille, indeksiehdoille ja ansiotarkasteluille olisi heitettävä hyvästi. Solidaarinen palkkapolitiikka olisi heitettävä romukoppaan ja palkansaajien väliset tuloerot olisi saatava kasvuun.
TT ei ole innostunut Marimekon Kirsti Paakkasen vastuunjakamismallista. Hän kertoi televisiossa taannoin esitetyssä henkilökuva-ohjelmassa omasta työllistämismallistaan. Kun Marimekolla meni alkuvaiheessa huonosti, hän aloitti yt-neuvottelut firman johtohenkilöiden kanssa, koska he eivät olleet onnistuneet tehtävissään. Työntekijöillä ei ollut osaa eikä arpaa Marimekon tuotteitten heikon menekin kanssa, joten yt-menettely aloitettiin vastuuhenkilöitten kanssa. Markkinointi ja myynti alkoi luistaa yllättävän nopeasti, kun johtoa alettiin lomauttaa.
Yleensä yrityksissä toimitaan aivan päin vastoin. Johtajat ovat rakentaneet optionsa ja bonuksensa niin, että niitä voidaan jakaa, vaikka yrityksillä menee huonosti. Osakekursseja ainakin on nostettu irtisanomalla menekkivaikeuksiin ja osakkeitten kurssilaskuihin täysin syyttömiä työntekijöitä.
Sekä TT:n että ay-liikkeen pomot ovat pitäneet huolta ainakin omista eduistaan. Heidän palkkansa ovat nousseet paljon nopeammin kuin keskivertopalkansaajan. Tosin ay-johtajat ansaitsevat 2-3 kertaa vähemmän kuin EK:n johtajat.
Miksi EK:n johdolle pitää maksaa peruspalkkaa monta kertaa enemmän kuin ay-pomoille? Ilmeisesti palkkojen noston vaatiminen on vähemmän arvokasta työtä kuin palkkojen alentamisen ja joustojen vaatiminen.
Toinen selitysmalli perustuu EK:n tai entisen TT.n johtopaikkojen “tuulisuuteen”. Viime vuosina TT:n johdossa on käynyt varsinainen mylläkkä. Ensin Johannes Koroma joutui luopumaan toimitusjohtajan paikastaan epäselvien sisäpiirikauppojen vuoksi. Sitten Heikki Pentti joutui melkein heti väistymään Lemminkäisen kartellisyytösten vuoksi. Uusi toimitusjohtaja Kalevi Hemilä ei sentään joutunut luopumaan paikastaan epäselvyyksien vuoksi, vaan äkillisen sairauden takia. Koska TT.n johtajista ei löytynyt yhtään täysin puhtoista johtajaa, TT joutui turvautumaan ammattidiplomaattiin valitsemalla toimitusjohtajaksi Leif Fagernäsin.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Rantanen. Häneltä ei ole ainakaan toistaiseksi mennyt omat ja firman rahat ja sisäpiiritiedot sekaisin. Hän on uskollisesti kasvattanut perheyhtiö Ahlstromin varallisuutta. Rikollistahan ei ole se, että yhtiön toimitusjohtaja ei palkkansa eteen keksi johtamalleen yritykselle uusia tuotteita, uutta tuotantoa eikä uusia markkinoita vaan jakaa “laiskan rahan” omistajilleen ylimääräisinä lisäosinkoina ja lisänamusina pitkin vuotta.
Ahlstrom jakoi rahaa ulos miljoonakaupalla tarkoituksella nostaa oman pääoman tuottoprosenttia. Sitä tuijottavat markkinavoimat, jotka sitten heiluttavat pörssikurssia. Omien optioiden ja bonusten varmistaminen ei ole Suomessa rikollista, pääasia on omien etujen maksimoiminen.
Suomalaisyritysten johtajien palkat ovat kymmenessä vuodessa yli kolminkertaistuneet. Liikevaihdoltaan 20 suurimman yrityksen johtajat ansaitsivat vuonna 1994 keskimäärin 330 000 euroa. Vuonna 2004 samat johtajat ansaitsivat keskimäärin yli miljoona euroa.
Isojen yritysten johtajien palkka nousi kymmenessä vuodessa 200 prosenttia, suomalaisen työntekijän keskipalkka samaan aikaan hieman alle 40 prosenttia. Vuonna 2004 se oli 2 394 euroa.
Kun palkansaaja yritysjärjestelyissä saa potkut, hän tipahtaa tyhjän päälle, mutta johtajat eivät. Heillä on turvanaan johtajasopimukset. Esimerkiksi saneeraajana kunnostautunut Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara joutui eroamaan OKO:n ostaessa Pohjolan. Hän sai 840 000 euron peruspalkkansa lisäksi irtisanomisajan palkkaa 210 000 euroa, bonusrahoja 150 000 euroa, superbonuksia 837 000 euroa, Kultaisia kädenpuristusrahoja 420 000 euroa, myymistään optioista 2 000 000 euroa ja jäi vielä odottamaan tulevia optioita 2 500 000 euron arvosta.
Toimitusjohtajan saama korvaus oli vuosina 2004-2005 yhteensä n. seitsemän miljoonaa euroa. Se on “kohtuullinen korvaus” siitä, että oli hetkeä aikaisemmin heittänyt pellolle 500 Pohjolan työntekijää säästääkseen kuluja.
Suomalaisyritykset ovat huippuja omistaja-arvon tuottamisesessa. Pörssiyhtiöt ovat tuottaneet omistajilleen vuosina 1996-2005 paremmin kuin sijoitukset muissa läntisissä teollisuusmaissa toimivissa pörssiyhtiöissä.
Vain riskisijoitukset uusiin itäisen Keski-Euroopan pörssiyhtiöihin ovat tuottaneet paremmin, ilmenee Boston Consulting Groupin (BCG) alkuvuodesta 2006 julkaistusta tutkimuksesta. Siinä oli mukana kaikki yli 100 miljoonan euron markkina-arvoiset pörssiyhtiöt, joita Suomesta oli 43 kappaletta.
Tutkimuksen mukaan nämä suomalaiset pörssiyhtiöt ovat tuottaneet noin 24 prosentin tuoton vuositasolla. BCG:n pohjoismaista selvitystä johtanut Lars Faeste on todennut, että Suomessa yritysjohtajat ovat keskittyneet omistaja-arvon luomiseen. Lisäksi sijoittajia on palkittu jakamalla vapaata kassavirtaa osinkojen tai osakkeiden takaisinoston muodossa.
Yritysten voittoja ei ole sijoitettu investointeihin, joilla luotaisiin Suomeen uusia työpaikkoja. Investoinnit Suomeen ovat jo vuosia olleet pienemmät kuin poistot.
Vuosina 1995-2003 teollisuus sijoitti 40 miljardia euroa ulkomaille, ilmenee Ritva Pitkäsen ja Pekka Sauramon tutkimuksesta “Pääoman lähtö”. Siis työntekijöiden maltillisella palkkapolitiikalla aikaansaaduilla voitoilla on siirretty työpaikkoja ulkomaille. Vuonna 2004 suomalaisilla yrityksillä oli ulkomailla 330 000 työpaikkaa. Niistä 200 000 oli syntynyt kymmenessä vuodessa.
Jos on investoitu, on lisätty markkinaosuutta ostamalla ulkomaisia yrityksiä ja jos ei ole löytynyt järkevää investointikohdetta, on ostettu omia osakkeita kuten Nokia on tehnyt lähes 10 miljardilla eurolla, jotta kurssi nousisi ja sekä johdon optiot että bonukset laukeaisivat.
TT:n ja yrittäjäjärjestön johto valittavat yrittämisen vaikeutta, vaikka pääomatulot ovat moninkertaistuneet laman pohjalta. Aliverotetut vuokratulot ovat kaksinkertaistuneet, verottomat osingot kymmenkertaistuneet ja aliverotetut luovutusvoitot (myyntivoitot) yli kuusinkertaistuneet.
Tavoitteeksi pitäisi ottaa yrityksen sisäisen tulonjaon muuttaminen niin, että myös ympäröivä yhteiskunta ja työntekijät hyötyisivät tuotannon hedelmistä.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi