sunnuntai 14. elokuuta 2011

Wahlroos – Suomen älykkäin mies?

(Wahlroos ja taloustoimittajat)
JULKAISTU: Kansan ääni Nro 2/2013


Björn Wahlroos on viime aikoina ollut roimasti esillä julkaisemansa kirjan
johdosta, hänestä on tehty teatterikappale ja nyt Tampereen yliopiston
journalistiikkalaitoksen oppilaat ovat tekemässä hänestä kirjaa.

Hän on talouslehtien lemmikki. Talouselämä-lehti otsikoi: ”Ylivertainen Björn Wahlroos”. Kauppalehti laittoi vielä paremmaksi ja valitsi hänet ”Vuoden mieheksi” (v. 2000). Toimittaja hehkutti haastateltavaa: ”Wahlroosissa yhdistyvät äly, tyylitaju ja röyhkeys.
Taistolaisuudesta parannuksen tehnyt mies, joka kymmenessä vuodessa teki miljardin omaisuuden, tavoitteellinen mies – Honey Bear – Finnish style”.

Wahlroos iloitsi tuolloin siitä, että eurooppalaisessa integraatioprosessissa kansallisvaltion rooli heikkenee ja “mielestäni on hävytöntä väittää, että kaikilla kulttuureilla on henkiinjäämisedellytykset tai -oikeus”.

Jo 80-luvun lopulla kasinotalouden yhtenä pääarkkitehtina toimiessaan, hän markkinointiväen Ideapäivillä Dipolissa messusi täydelle salille: “Kansantalouden kannalta poliitikkojen ei pitäisi sotkeentua talousasioihin koska he eivät niistä mitään ymmärrä”. Finanssiasiat piti Wahlroosin mukaan jättää ‘ammattilaisten’ huoleksi”.

Nyt kaikki veronmaksajat ympäri maapalloa saavat maksaa näiden finanssiammattilaisten ”ammattitaidosta”. Maailmanlaajuisesti veronmaksajat ovat jo joutuneet syytämään tutkimuslaitos Grail Researchin mukaan 20 000 miljardia dollaria pankkien pystyssä pitämiseksi pääomatukina ja valtioiden elvytysruiskeina.

Suomen 90-luvun alun pankkikriisistä alkaneen laman pääarkkitehtina toimi silloinen SYP:n varatoimitusjohtaja Wahlroos. Pitkälti hänen teesiensä pohjalta kehittyi silloisen pankkikriisin ”pelastusohjelma”.

Siitä kertoo perusteellisesti A-P Pietilän kirja ”Pankkikriisin peitellyt paperit”. Wahlroosin pelastuspaketti poikkesi ratkaisevalla tavalla monien muiden maiden pelastussuunnitelmasta, jossa tukea ohjattiin myös varsinaisille velallisille.

Vuosina 1989-1995 suomalaisten pankkien veronmaksajilta saaman pankkituen määrä oli 17,5 % bruttokansantuotteesta, kun Ruotsissa se oli 6,3%, Norjassa 2,2% ja Tanskassa 0,5%.
Wahlroos junaili tietysti kaikki tuet pankeille, jotka olivat myyneet pääomien vapauttamisen yhteydessä valuuttalainoja keinottelumielessä (yhteensä 50 mrd mk) kotimarkkinoilla toimiville yrityksille.

Devalvaation seurauksena 60 000 yritystä ajautui konkurssiin (moni teki itsemurhan), koska Wahlroos oli nokkelana miehenä käyttänyt hyväkseen kokemattomia poliitikkoja Esko Ahoa ja Iiro Viinasta.

SYP:n pelastamisessa Wahlroosilla oli keskeinen asema. Siinä käytettiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat kepulikonstit. Niin sanotun ”Promissory Note” –korivaluuttavekseleiden avulla pankin treasury -osasto saattoi muuttaa pitkäaikaisen oman varainhankintansa lyhytaikaiseksi kotimaahan myönnetyksi valuuttaluotoksi ilman, että pankin valuuttamääräinen nettopositio muuttui, Jälleenrahoitus voitiin muuttaa laina-asiakkaan kannettavaksi.

Valuuttavekselit olivat lumeasiakirjoja ja vain veronkieroa varten. SYP:n taseessa valuuttavekseleitä oli 22,8 miljardia markkaa. Pankit tekivät vekseleistä väkisin velkakirjoja, jotta niistä ei tarvitsisi maksaa leimaveroja. Pankit välttivät kikkailuilla 10 miljardin markan leimaverot.

SYP:n vakavaraisuuden horjuessa Wahlroos laittoi tytäryhtiönsä Huoneistokeskuksen arvioimaan SYP:n käsiin joutuneen omaisuuden yläkanttiin. Pakkolunastuksen yhteydessä pankkiin tulleet omakotitalot pankki arvioi alakanttiin. Hetken kuluttua pankki myi samat omakotitalot reilulla voitolla ja kirjasi voitot taseisiinsa.

SYP:n jälkeen Mandatumilla toimiessaan hän rikastui yritysjärjestelyillä jonka tuloksena suomalainen omistus siirtyi ulkomaiseen ja taloudellinen valta siirtyi samalla valtakunnan rajojen ulkopuolelle.

Tämä ”Honey Bear” on ilmoittanut julkisuudessa vastustavansa kaikenlaisia tukiaisia. Silti hän nostaa kartanonsa viljelyksiltä n. 10 ihmisen vuosiansioiden verran ”köyhäinapua” maataloustukiaisina. Mainostetusta älystään huolimatta hän ei ole ymmärtänyt edes PR -eleenä jakaa inhoamiaan tukiaisia hyväntekeväisyyteen, kuten rikkailla on ollut yleensä tapana.

Wahlroosin maailmankuva saa ymmärrettävän selityksen. Hän sanoo muistavansa hyvin, ”kuinka outo ja ihmeellinen tunne on vapaus, kun hän ensimmäisen kerran vuonna 1980 muutti Yhdysvaltoihin”.

Hän innostui ikihyväksi kokoomuslaisesta vapaus-käsitteestä. ”Friedrich von Hayek kirjoitti vuonna 1944 kirjan, joka on kansantaloustieteen filosofian loistavimpia teoksia: ”The Road to Serfdom” (Tie orjuuteen). Se käsittelee juuri tätä, miten ihmismieli tottuu orjuuteen, kun ihminen ei saa itse valita - eikä lopulta edes halua valita”, filosofoi Wahlroos.

Häneltä unohtui mainita, että nyt kaikki kansalaiset, yritykset ja valtiot on alistettu investointipankkiirien toimesta pankkien orjuuteen - ja sehän on tietysti fiksun pankkiirin perimmäinen tarkoitus.

Tällä orjuutuksella pankinjohtaja voi rikastua maksimaalisesti ja saada kaikki toimijat vapaaehtoiseen orjuuteen ja hallintaan. Wahlroosin tulot olivat vuonna 1990 yhteensä 263 000 euroa ja veroprosentti 58%. Vuonna 2009 vuositulot olivat jo 6 900 000 euroa mutta veroprosentti enää 31%.

Fiksuna pääoman edustajana hän on onnistunut maksimoimaan tulonsa ja minimoimaan veronsa. Tätä kehitystä hän on puolustellut toteamalla: ”Yleensä taloudessa ei mene hyvin, elleivät tuloerot kasva”.
Noustessaan Nordean hallituksen puheenjohtajaksi, hän ohjasi heti pankin johdolle 169 miljoonan euron bonukset. Vaikka Ruotsin valtio toiseksi suurimpana osakkeenomistajana yritti toppuutella, Nalle sai tahtonsa lävitse.

Oman verotuksensa suotuisasta kehityksestä huolimatta, Wahlroos on miehekkäästi on vaatinut lisää ja jatkuvasti rikkaiden ja yritysten verojen madaltamista.

Verotuksesta Wahlroos on todennut Financial Timesin haastattelussa: ”Emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyisellä tavalla, emmekä voi vastaavanlaisesti sietää köyhyyden sekä rikkinäisten perheiden tukemista”.

Vaikka Wahlroosin älyä onkin kehuttu, häneltä on jäänyt Amerikan vierailullaan jotain huomaamatta. Alan tutkijat ovat tuloeroista täysin toista mieltä.

”Jos amerikkalaiset haluavat amerikkalaisen unelman toteutuvan elämässään, heidän kannattaisi muuttaa Pohjoismaihin”, on todennut amerikkalainen professori Richard Wilkinson.

Hän on tutkijakollegansa professori Kate Pickettin kanssa kirjoittanut kirjan ”The Spirit Level”, joka julkaistaan Suomessa nimellä ”Tasa-arvo ja Hyvinvointi”. Kirjan keskeinen viesti on, että mitä pienemmät tuloerot yhteiskunnassa on, sitä vähäisempiä ovat monet sosiaaliset ongelmat.
He ottivat tutkimuksissaan mukaan 23 rikasta valtiota mm. Yhdysvallat, Britannian, Japanin, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan. Tähän ryhmään kuuluvissa maissa menee aineellisesti niin hyvin, ettei hyvinvoinnin kasvu bruttokansantuotteella mitattuna lisää enää merkittävästi esimerkiksi elinajanodotetta tai onnellisuutta.

Wilkinsonin ja Pickettin mittareina olivat sosiaalinen luottamus, mielenterveys, huume- ja alkoholiriippuvuus, elinajanodote, lapsikuolleisuus, liikalihavuus, lasten koulumenestys, teini-ikäisten synnytykset, henkirikokset, vankien lukumäärä, sekä sosiaalinen liikkuvuus.

Tulokset olivat varsin selkeitä: ongelmat olivat vähäisimmät maissa, joissa tuloerot olivat pienimmät eli Japanissa ja neljässä pohjoismaassa. Toiseen ääripäähän sijoittuivat joukon eriarvoisimmat maat eli Uusi-Seelanti, Britannia ja Yhdysvallat.

Siksi amerikkalainen unelma, että kuka tahansa lähtökohdistaan riippumatta voi menestyä elämässään eli ”jokainen on oman onnensa seppä”, toteutuu Wilkinsonin mukaan todennäköisimmin Pohjoismaissa kuin Yhdysvalloissa.

Merkittävä havainto oli myös se, että eriarvoisuuden haitalliset vaikutukset eivät eriarvoisimmissa yhteiskunnissa rajoittuneet vain huono-osaisiin, vaan niistä kärsivät myös hyväosaiset: rikkaus ei välttämättä aina lämmitä, jos joutuu rikollisten pelossa asumaan aidatuilla, vartioiduilla asuinalueilla erillään muusta yhteiskunnasta.

Uusliberalismin päästyä valtaan maailmanlaajuisesti, tuloerot alkoivat kasvaa muissakin länsimaissa. Ruotsissa ja Suomessa tuloerojen kasvu on viimeksi kuluneiden puolentoista vuosikymmenen aikana ollut nopeinta kehittyneiden maiden OECD-ryhmässä.

Päinvastoin kuin Suomessa, tutkijoiden mukaan pitäisi edetä päinvastaiseen suuntaan. Tämä on Wahlroosille älystään huolimatta ilmeisen vaikeaa. Hän on siteerannut uusliberalistista taloustieteen nobelisti James M. Buchanania.

Kansantaloustieteen professori Wahlroos meni kuitenkin Buchanania pidemmälle ja totesi, että suomalaiset työskentelevät aivan liian vähän maksaakseen kalliiksi käyvän hyvinvointiyhteiskunnan.
Varakkaana miehenä Wahlroos on ratkaissut köyhyyden ongelman nerokkaasti. Hän on ostanut Halikon kartanon Salon läheltä ja samalla puoli kylää, jotta sähköistä piikkilankaa ei tarvitsisi rakentaa. Alue on niin suuri, että kävelylenkillä ei tarvitse törmätä köyhiin. 

Kartanonherroilla on jo historian valossa ollut vaikeuksia asettua köyhän housuihin –myös nykyisessä ”hyvinvointivaltiossa”. Suomessa perusturva ei riitä edes kohtuulliseen kulutukseen,
Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos (THL) entinen Stakes on tehnyt kartoituksen köyhien mahdollisuuksista tulla toimeen suomalaisella perusturvalla. Tutkimus paljasti yksiselitteisesti, että perusturva ei riitä edes kohtuulliseen kulutukseen ja on jäänyt reilusti jälkeen yleisestä tulokehityksestä.

Moni suomalainen joutuu tulemaan toimeen rahasummalla, joka on kaikilla mittareilla mitattuna riittämätön. Kohtuulliseen minimikulutukseen on arvioitu tarvittavan asumismenojen lisäksi 575 – 660 euroa kuussa, mutta perusturvan varassa elävältä tästä summasta uupuu noin kolmannes. Sen sijaan keskipalkkaisen suomalaisen tulot riittävät kattamaan minimikulutuksen jopa kolminkertaisesti.

Tällä haavaa pelkän perusturvan varassa elävälle yksinhuoltajalle jää asumismenojen jälkeen kulutukseen 419 euroa. Inflaatio on syönyt vuosien varrella tulleet pienet korotuksetkin, käteen jäävät tulot ovat jopa laskeneet.

Perusturvan hakijoista moni kokee tulevansa leimatuksi. Siksi noin kolmasosa toimeentulotukeen oikeutetuista ei edes hae tukea, totesi professori Susan Kuivalainen Turun Yliopistosta.
Vuonna 2009 noin 150 000 suomalaisen kotitalouden tuloista 90 prosenttia koostui perusturvaetuuksista. Näiden talouksien määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Pahimmillaan perusturvan varassa elävälle jää käyttöön vain reilu viidennes keskipalkkaisten tulosta.

Kehutusta älystään huolimatta on ymmärrettävää, että Wahlroosilla on vaikeuksia Bentleynsä takapenkiltä nähdä suomalaista eriarvoisuutta. Erityisen huolestuttavaa on, ettei hän hallitse edes oman pankkialansa tulevaa kehitystä.

Nykyisestä finanssikriisistä Wahlroos totesi ammattimiehen varmuudella alkuvuodesta 2009, ettei taloustaantumasta tule pitkäaikaista.

Wahlroos arveli tammikuussa, että Yhdysvaltain taloudesta saadaan jo tänä keväänä myönteisen kehityksen merkkejä.

Myöhemmin Yleisradion viestintäseminaarissa puhunut Wahlroos sanoi olevansa edelleen samaa mieltä. ”Taloudellisesti on itse asiassa erittäin vaikea keksiä malli tai looginen selitys, miksi tällainen laskusuhdannekriisi voisi jatkua erityisen pitkään. Me elämme markkinataloudessa, joka korjaa itsensä aika nopeasti. Saatte nähdä, että näin käy tälläkin kertaa”, hehkutti Wahlroos.
Älykkyys on vaikea asia. On todettu, että monet huippurikolliset ja pankkirosvot ovat älykkyysosamäärältään huippua. Myös Hitlerin kenraalikunnalla oli korkeat älykkyysosamäärät. He pystyivät tehtävissään huippusuorituksiin.

Kummallista vain on, että älykkyydestään huolimatta en ole huomannut edes taloustoimittajien käyttävän Wahlroosista määritelmää: ”Wise - Finnish style”.

Ari Ojapelto
Tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä